Quote of the Day: kuusi- vai kolmijalan parissa?
syyskuu 3, 2007
“Ainahan voi vaihtaa kanavaa ja katsoa miten joku syö hämähäkkiä ja toinen kirkuu.”
Aki Kaurismäki
-vastaus kysymykseen miksi mykkäelokuvia tulisi katsoa televisiosta
valittavat meille kuunareittain hepeneitä ja puukkoja
poimit sika tryffeleitä sanakirjasta
vanhoissa armeijan leipälaukuissa kansioitaan kuljettavat komeljanttarit
heitä on ammuttu mutta he puhuvat reiät pois
ristikuulustelu ja suihkari
matkavaipassa riisikakkuja leipovat jänikset
sohva tai monia albatrosseja golf-pallot kuin pisteet
lause loppuu paistomittarin asteikolla
Kameramies välittää
syyskuu 3, 2007
Eilen Teemalla esitetty Buster Keatonin Kameramies on monella tapaa omintakeinen ja onnistunut elokuva… yleisesti tiedetään, että Kameramiehen jälkeen Keatonia alettiin MGM:llä suitsia ja lopulta hänen vapaan tekemisensä raamit olivat niin kapeat, että se jälki josta komposition mestari on opittu tuntemaan hävisi miltei tyystin; Kameramiehessä se kuitenkin hulmuaa varsin vapaana ja sen rakenteesta huomaa miten kokonaisuus rakentuu pikemminkin eri tapahtumien sommitelma-alttiuden (tarkoitan siis kohtausten ja miljöiden kuvallista voimaa ja niihin kätkeytyvää potentiaalista koomisuutta) kuin juonen kuljetuksen vaatimuksien varaan… miksi Keatonin komedioista (varsinkin kultakauden ohjauksista) sitten on syytä pitää? Ensinkin koska ne edustavat varsin universaaleja ideoita, mutta eivät missään määrin banaaleja massa-arvoja… Keatonilla on aina kyse rakkaudesta, jota tavoitellaan menestyksen keinoin, mutta joka löytyykin autenttisemmasta olemisen tavasta… menestyjät (kuten Kameramiehen uutiskuvaajat) representoidaan pyrkyrimäisinä juntteina, mikä asettuu vastustamaan 20-luvun Amerikan nousun ihannetta ja kommunikoi pikemminkin sotien välisen nk. “unohdetun sukupolven” hajallaan olevan ideologian kanssa, kuitenkin ilman laissez faire -ajattelua… Kameramiehessä Keatonin halu kokeilla välineensä keinoja pelkän tarinanrakentamisen ohella nousee mainiosti esille – tämä jothuu tietenkin siitä, että aiheena on hänen oma alansa, elokuva ja liikkuva kuva… samalla kun juonen taso heijastelee sitä viattomuuden menetystä, joka maailman esittämisen tapojen muutoksessa tuli todeksi teknologian kehittyessä, kokeilee Keaton vapaasti myös limittyvää ja halkaistua kuvaa, päällekkäin samaan tai eri suuntiin kulkevia filmejä ja muita vastaavia kikkoja uutistalon esityshuoneen kohtauksissa: tämä “virheellinen” estetiikka kritisoi tarkoituksella kulttuurikäsityksen ja maailman representoinnin suoraviivaisuutta ja selkeyttä (laiva purjehtii kadulla) ja kommentoi myös kaupunkien kaoottisuutta (päällekkäiset filmit, joissa väkijoukot kulkevat missä sattuu) – elämän ei tarvitse tässä ajattelussa olla suora tie, vaan viattomuuden ja luovuuden on saatava elintilaa logiikan ja etenemisen keskellä… toki Kameramieskin päättyy hollywoodilaiseen tapaan pariskunnan löytäesssä toisena, mutta kaiken illusorisuutta kuvataan edelleen hienosti, kun päähenkilö Buster luulee, että sankarivastaanotto kukkineen on järjestetty häntä varten… ja kenties se lopulta onkin.
