Muusia Oulussa

Ainakin viikon verran jatkuvat Oulussa Muusajuhlat runouden ja muun taiteen merkeissä… itse olen mukana keskiviikkona 5.9. kun heitämme runoilija Hannu Helinin kanssa kaksi yhteistä keikkaa kaupungissa, homman nimi on luonnollisesti vastajulkaistu yhteisrunoelmamme Neuhickyr (poEsia 2007) – luvassa seuraavaa:

 

Klo 17 Muusavartti
Nispero Kirjakahvila, Pakkahuoneenkatu 5
Huutomerkki ry
Runoilijat Ville Sutinen ja Hannu Helin

Klo 20 Muusa-klubi
Rauhala, Mannenkatu 1
Huutomerkki ry

Muusaklubilla riittää luonnollisesti muutakin ohjelmaa, runoutta, palkitsemista ja musiikkia… koko viikon ohjelman näkee täällä, mutta keskiviikkona olennainen valinta kohdistuu kello 18 esitettävään Peter Bradleyn lyhytelokuvaan The Raven (USA 2003), joka nimensä mukaisesti perustuu Edgal Allan Poen tekstiin… samassa tilaisuudessa Paavo J. esittää kyseisen runon.

Konsulttien ohje maailman säilömiseen: litran pullo hyötyetiikkaa, varastoi pankkiin ja odota

Suomalaiset eläkerahastot sijoittavat omasta mielestään varojaan “riittävän vastuullisesti”, eikä kuluttajien tarvitse ainakaan yritysten vakuuttelujen mukaan olla huolissaan siitä, että osallistuisivat tietämättään (tai tiedostaen, mutta asiasta välittämättä) kukkarohyssyttelijöiden tapamurhaamisen näytöksiin ympäri maailmaa… olkoon, kenties osa näistä kirstuista toimii ainakin osittain tai edes näennäisesti (mitä suurempi kompleksi, sen pienempi sen realismin taso) eettisesti ja kauppaavat niine hyvineen sopivaksi pureskeltuja, allekirjoitettavaksi valmiita harmittomia aneitaan eläkepäivillään Kanariansaarilla itseään piña colada kourassa kärventäville rasvamuhkuroille… itseäni kuitenkin hämmästytti Ylen MOT:n dokumentissa haastateltu “vastuullisen sijoittamisen konsultti” (tällaisesta kirosanaryppäästä äitien pitäisi varoittaa lapsiaan niiden tavallisten vittujen ja perkeleiden sijaan), joka alleviivasi sitä, että “eettisyys on ennen kaikkea liiketoimintaa” – hän siis toki puolusti ajatusta, että eläkesijoittamiseen keskittyneiden firmojen on syytä toimia vastuullisesti ja olla maksamatta palkkatappajille myanmarilaisten lasten pieksennästä, mutta konsulttipaholaisen perusteena oli, että näin sijoitusrahasto saa paremman maineen kuluttajien keskuudessa ja siten ansaitsee lisää rahaa sieltä päin (hävitessään ensin rahaa siinä, ettei sijoita murhaamiseen ja ekologiseen tärvelyyn) korvaamaan eettisyytensä uhrauksen… perustava moraali siis muuttuu näin helposti puhtaaksi bisnekseksi, sen juuret nostetaan filosofian historian mullasta ja isketään miten kuten samaan ruukkuun suureksi kasvaneen setelinipun kanssa… näen tämän eettisen kulissin hyväksymisen ilmiön levinneen laajemmallekin nykykulttuurissa: perusteisiin tai motiiveihin ei enää puututa, koska se on aikaavievää… yritysten etiikka on ulkoistettu varta vasten sen arvionnista rahaa saaville yrityksille… ainoastaan seurauksien ja voittojen suhde määrää oikean teon ja mikä pelottavinta myös vakuuttaa kansaloiset sen oikeellisuudesta… toisin sanoen oikein tehdään, jos siitä saatavat voitot yltävät riittävän lähelle niitä voittoja, joita saavutettaisiin epäeettisellä toiminnalla, mutta mitään syvempää perustetta moraalille ei nähdä: se on ainoastaan yksi osatekijä monimutkaisessa taloudellisessa logiikassa, joka lopulta säätää kaikki muuta arvot… nykyisten eläkerahastojen osakesijottamisen eettiset perusteet olisivat varmasti häkellyttäneet Immanuel Kantin kategorisine imperatiiveineen sijoittamaan kiireen vilkkaa Wal-Martiin ja vastaaviin riemukkaisiin kohteisiin… puhumattakaan Aristoteleesta, joka on aina pitänyt öljy-yhtiöiden suorasukaisesti suorittamasta ylimääräisten lajien karsinnasta.

Palasia irrallisista kertomuksista: hotellin fasadi 1979

Ja hitaasti, vitkastellen miltei kuin tuttua mykkäelokuvaa näytettäisiin asianmukaisen mekanismin kautta alkuperäisellä nopeudellaan hän avasi oven sisään astuvalle pienehkölle herrasmiehelle tervehtien tätä sovinnaisesti, mutta niin kuin he olisivat miltei ainoita maailmassa, tai pikemminkin niin kuin maailmassa olisi kyllä muita, mutta heistä ei olisi enää tarpeen välittää, aivan kuin muut olisi istutettu todistajanaitioon, ainoastaan sovinnaissäännön, ei minkään aineellisen esteen pidättelemäksi… ja toden totta katu ei ollut ainoastaan hiljainen, vaan sitä ei tyhjiin imetyn pimeyden, autiuden, läpi nähnyt sen enempää kuin mustia takseja, uutta oopperataloa, ostoskeskusta tai mitään muutakaan mikä otaksutun kaupungin ilmeeseen kuuluu sinne saavuttaessa, sillä tämä ryhmitelty naakkamaisuus (tai ikään kuin olisi tullut jonkin mustan linnun syömäksi, äänieristetyn linnun) ympäröi tilannetta, joka turvakameran kuvassa todella näytti mykkäfilmiltä: sisäänastunut mies… tai kelataan hieman taaksepäin: portaita nouseva herra ei niinkään ollut pieni, vaan hänen koossaan oli jotain sellaista jota ei voi kuvitella samaan otokseen pajavasaran tai flyygelin kanssa, sitten jo kadonnut ja jäljellä ainoastaan tämä odotuksen särisevä mykkyys, nauhurien ja näyttöruutujen yksitoikkoinen salonkisävellys, ja kuvat painuvat niin monta, liian monta kertaa vaihdettuihin pääoven ikkunoihin, ainoastaan yksi kuva muun sulautuessa taustan mustaan: livreetakki, kultaisten, jokseenkin kauhtuneiden nappien kaaderit järjestäytyneenä epähuomiossa kahteen riviin tavallisen asetelman sijaan, hatutta päin, sillä täällä ei ollut liikaa tarvikkeita uusiotuotannosta puhumattakaan, ja minkä oli kadottanut, sille sai jättää hyvästit… tai oikeastaan päinvastoin: mikä oli kadonnut, päätyi tänne, mikä taas vain unohtunut, lahjoitettu, hävitetty tai epähuomissa tavanomaisesta poikkeavaan paikkaan asetettu pysyi edelleen maailmassa… mutta koska ei ollut mahdollista valmistaa mitään uutta, oli osattava käyttää siihen Suureen Johonkin katoavia tuotteita, ja täällä riitti huulirasvoja, huulipunia, sytyttimiä, savukerasioita, kampoja, pikkukolikoita, henkilöllisyystodistuksia, silmälaseja, niiden koteloita jne. Hän katsoi jalkaansa, nosti sitä kuin vaivihkaa eteen hieman ylös ja näytti valvontakameran kuvassa kuin aikoisi potkaista palloa, mutta loukkaamatta kuitenkaan sen tunteita, tarkasteli jalkaansa, mustia Pohjois-Irlannin kosteuden lankkaamia kenkiään ja niiden ylle juuri ja juuri kurottuvia punaisten housujen puntteja, tervetuloa, hän ajatteli.