Paikannäyttäjän talon kukistuminen ja muita loogisen tahallisia virheitä

- Joku voi ajatella, ettei koko kirjassa ole mitään järkeä.
- Mutta nimenomaan sitä siinä on
- Senhän takia se on niin sekava, että se on täysin looginen.

(Keskustelu yhteisteos “Neuhickyrista” Hannu Helinin kanssa Oulussa)

Hyvin järjestetyt Oulun Muusajuhlat menivät kertakaikkisen hienosti keskiviikon osalta, vaikka yleisöä olisi saanutkin olla enemmän paikalla… Hannun kanssa hoidimme oman leiviskämme toimivasti, joskin Neuhickyr on kuultuna kyllä hurmaava sykkyrä enemmänkin kuin runoelma – sen kautta tosin ymmärsin kirjasta yhtäkkiä samaan aikaan vähemmän ja enemmän kuin aiemmin: teoksen jokainen sana ja kirjain on äärimmäisellä tarkkuudella paikalleen asetettu, mutta tämä saivartelu ei takaa tolkkua, päinvastoin se häiritsee totunnaista ymmärtämisen mekaniikkaa ja pakottaa lukemaan maailmaa muualta kuin kirjan itsensä perustalla olevan logiikan kautta, poikkeavista näkökulmista: järki äärimmilleen vietynä siis tekee silmänkääntötempun ja osoittaa oman vajavaisuutensa käymällä kaoottiseksi… tämä ristiriita on minusta varsin tärkeä ymmärtää jos runoelmaan tarttuu… mainitsemani, osana Oulun musiikkivideofestivaalia esitetty Peter Bradleyn elokuvaadaptaatio Edgar Allan Poen Ravenista ei loppujen lopuksi ollut kummoinenkaan, vaikka itse korppi oli metka panssaroitu julmistelija ja lukijaääni kuin automainoksessa kerrassaan… sen sijaan toisena elokuvana näytetty James Sibley Watsonin ja Melville Webberin kokeellinen mykkäversio Poen tarinasta The Fall of the House of Usher oli silkkaa äärimmäisyyksiin tyyliteltyä ja raskaalla symboliikalla valeltua elokuvataiteen riemusaatoa… avantgardetyyli muistutti saksalaista ekspressionismia (varsinkin Tohtori Caligarin kabinettia jo lavastukseltaankin), mutta parivaljakko häiritsee filmiä myös runsailla ei-diegeettisillä elementeillä kuten irtokirjaimilla, prismoilla ja repeämillä – varsin upea elokuva, jonka toimivuutta ei onnistunut tärvelemään punkbändi nimeltä Vene, joka oli laitettu rökittämään taustamusiikkitulkintansa kankaan kulmalle… kontrasti oli viehättävä, mutta sävyjä ruuhen pojat eivät kyllä juurikaan tavoittaneet (paitsi oireellisesti lopun vasarakohtauksessa) …kyseinen Poen tarina on muuten kiinnostanut elokuvantekijöitä runsaasti: siitä on ainakin 12 eri versiota lukuisilta mainioilta ohjaajilta varhaiselta 20-luvulta kuluvaan vuoteen saakka… Tim Burtonkin aikoi ohjata omansa, mutta jostain syystä elokuvaa ei milloinkaan päästy tekemään… kaiken päätteeksi sekä Philip Glass että Claude Debussy ovat säveltäneet oopperan Usherista – tosin Debussyn homma jäi kesken… Watsonin ja Webberin elokuva The Fall of The House of Usher (USA, 1928) on katsottavissa täällä. Kiitos vielä kaikille iltaa istuineille hyvästä seurasta, nähdään taas pian.