Kellokortistossa

Olisi kerta kaikkiaan sietämätöntä tehdä työtä kahdeksan tuntia päivässä, jos olisi pakotettu siirtymään jonkun muun valtapiiriin kuuluvaan asemapaikkaan, istumaan (tai simuloimaan istumista) alas ja ryhtymään työhön (tai simuloimaan työntekoa) – jos ei olekaan pakotettu viettämään aikaansa suoranaisesti hierarkiassa ylemmän silmien alla, niin ainakin sellaiseksi keinotekoisesti määritellyn vartijan henkisen paineen taakka lepää harteilla kuin Siperiaan karkotetulle komeron perältä viskattu raskas mantteli… virka- tai palkkatyö (parempaa nimikettä etsittäessä) sattuu tietenkin joidenkin kohdalla olemaan se “kutsumusammatti” (vielä parempaa nimikettä etsittäessä), mutta jos itse joutuisin tekemään “kutsumustyötäni” kirjoittamista kahdeksasta neljään, henkinen suorituksen ja työajan välinen suhde niskaan hönkimässä, ruoka- ja kahvitaukojen nuottiavainten johdattessa seuraavaan laahaavaan tunnin mittaiseen säkeistöön, en luultavasti saisi aikaan juuri mitään, ainakaan mitään haluamaani… teen toisinaan viiden, toisinaan kahdentoista tunnin työpäiviä, mutta sillä ei niinkään ole merkitystä, koska nimenomaan vapaus päättää tekemisestä on voima, joka saa 1) usein tekemään ahkerammin kuin olisi välttämätöntä (oman henkisen tilan kannalta) ja 2) tekemään laadukkaampaa kuin mihin pystyisi löyhästikään solmitussa pakkopaidassa painiin käydessään… aikaan saamisella en tässä tapauksesas tarkoita näkyviä, mitattavia ja taulokkoon merkittäviä suoritustuloksia, vaan sitä, että itse tuntee oikeutetusti “saavansa aikaan” jotain, kirjailijan tapauksessa usein näkymätöntäkin, kunhan siitä nauttii ja voi arvostaa omia ponnistuksiaan itse jonkin ulkoa määritellyn asteikon diagrammeista saatavan palautteen sijaan… Oscar Wilden maineikas anekdootti kuuluu, että kirjailija Wilde astui sisään illanistujaisiin ryytyneenä ja väsyneen näköisenä – illan isäntä tietenkin maireasti esittää, että kirjailija lienee tehnyt raskaan päivätyön, kun ei vaikuta viimeisen päälle puleeratulta… Wilde vastaa: “Kyllä vain. Aamulla lisäsin yhden pilkun lauseeseen ja illalla otin sen pois.” …suomalainen työkäsitys jakaa vapaa-ajan ja työssä olemisen kahtia kuin avatun kauluspaidan: työtä pitää kunnioittaa siitä puhuttaessa, siellä ollessa pidetään seinää nojailemalla pystyssä… heti kun työpäivä loppuu, alkaa ei-työ, jossa ihminen joko turtuu todellisuuteen tai parhaimmillaan puuhastelee jotain omaehtoista ja kenties saavuttaa sen kautta paljon enemmän kuin työssään… muistan jonkun muistaakseni yhdysvaltalaisilla lapsilla ammoin tehdyn psykologisen kokeen, jossa toinen ryhmä lapsia sai piirtää vapaasti mitä halusivat valitsemansa ajan puitteissa, toiselle ryhmälle puolestaan järjestettiin piirrustuskilpailu rajatulla aiheella ja ajalla – jälkimmäisen ryhmän pellavapäiset hyppyrotat väsähtivät juoksupyöräänsä hyvin nopeasti, kun ensimmäinen ryhmä piirteli pitkään ja kokeili kaikenlaista… en väitä tämän todistavan mistään mitään (tai eikö sittenkin?), mutta ainakin se havainnollistaa hyvin sen mitä tässä tarkoitan: omaehtoisesti työskentelevä ihminen pystyy sellaisiin “tuloksiin” (vaivaannuttavaa juuri tällainen työkulttuurimme tarjoama suorittava käsitteistö), joita ulkoisista tai virkatilanteen kautta itselleen asettamistaan rajoituksista kärsivä ihminen ei voi saavuttaa, koska hän tekee korkeintaan parhaansa pärjätäkseen hiekkalaatikolla – sen ulkopuolellakin on kuitenkin elämää, värejä, näkökulmia, saaliita ja soittimia… tarkoitukseni ei ole väittää, että työ olisi tarpeetonta, mutta loppupäätelmänä voidaan ainakin uskoa, että “suoritustyön” (taisin löytää etsimäni käsitteen) tekeminen voitaisiin hoitaa paljon järkevämmin (tämä vaatii tietenkin elämäntapaan liittyviä uhrauksia kaikilta, mutta siitä toisella kertaa) ja helpommin, jolloin ihmisten ei tarvitsis tuhlata aikaansa umpisuolen tarpeellisuuden saavuttavassa pakkotyössä – tällöin jäisi aikaa tehdä (tai olla tekemättä) sellaista työtä, näennäisesti hyödytöntäkin, joka laajemmalla mittakaavalla on terveempää kuin toimistokompleksien siperoissa selkäänsä rasittavien elämästä karkotettujen luottovankien tyhjänpäiväinen kammen pyörittely.