Runofragmentteja: kaupunki – kuinka niin hedelmäsalaattia?

kun hotellia tuuletetaan nostamalla katto paikoiltaan ja he turisteja
sieti nupullaan pöydät ja akvaario pieneliöiden kasvattajille
kadut kuin joku olisi murtanut kulmaviivaimensa
punaisten verhojen takana
tarjoilija hoi, hedelmäsalaatissani ei ole hiusta
kolmen salaman lämmönjakohuone ja mitä ajatella kun
kuun kameransuojus vilkaisee savupiipun kuin lasisen tuopin takaa

Alaviite virkakirjallisuudesta käytävään (sic!) keskusteluun

Vastaleivottu ja take-awayna kotilaatikoihin ynnä kirjastojen syöttökaukaloihin kajahtanut Kirjailija-lehti on ylen ystävällisesti sietänyt minua useamman sivun haastattelulla – ilmeisesti homma juontaa siitä, että olen tällä hetkellä liiton nuorin jäsen… tämä tosiseikka kuitenkin kertoo allekirjottaneen (siis 27-vuotiaan) työskentelytapoja enemmän kirjailijakäsityksen muuttumisesta siihen suuntaan, että tätä nykyä luuhaillaan opistoilla ja ryhdytään tekemään tomerasti niitä kunnon töitä, kunnes joskus kolmikymppisenä lomalla tai sapattivapaalla kirjoitetaan hampaita harjatessa lavealla präntättävä, painokoneen kinahmeista yhteisjaollisen hyvävelijärjestelmän kiiteltäväksi mojovalla mainosbudjetilla muljahtava kipakka pikkuromaani siitä mitä on olla juuri sitä tai säikähtäneen omakohtainen runostelupläjäys, joka tarttuu ihoon kuin kelvoton napalmi… en minä peräänkuuluta mitään taiteilijamyyttiä, unohtakaa se… minusta olisi vain mukavaa jos kirjailijoilla olisi asennetta ja kunnianhimoa enemmän kuin Vammalan videovuokraamon aamuvuorolaisella.

Palasia irrallisista kertomuksista: Berliinin matkailu- ja ulkomaanliikennenäyttely 1911

Se tutisee ravintolavaunun pinnoitetulla pöydällä kuin kauhtuneen vihreäksi valutettu maisema Berliiniin kulkevan junan ikkunan takana. Kuvaa sitä ja tallenna sen liike elokuvakameralla… se on vihreä ja pöydässä, teille tarjoillaan hyytelö, hyvä herrasväki, ja hän nousee seisomaan saadakseen paremman kuvakulman, juna hidastaa, hyytelön tutina vaimenee kuin rakastavaiset vetäytyisivät toisistaan vähitellen ja täristen eroon, käy laveammaksi, lakkaa kokonaan… hän ei enää kierrä kameran kylkeen kiinnitettyä kampea, ulkoa katsottuna (nuoret, lakkinsa lipan ylös otsalle (kuin kilpailisivat siitä, kenellä se on korkeimmalla) nostaneet sotilaat, heidän vaaleahiuksiset, heinäpellosta ajanmukaisiin asusteisiin kiskaistut tyttönsä, virallisen katseen sertifikaatilla varustautuneet liikemiehet solkisalkkuineen) ikkunat raakafilmin lokerot, juna nytkähtää liikkeelle kuin kansantalous kaivoksen aloittaessa toimintansa, hitaasti hyytelö jälleen keinahtelee kunnes vauhti kiihtyy, tavanmukainen tärinä alkaa, hyytelö väpättää kuin käsi, juna kaartaa tai pikemminkin tyhjenee liiaksi ilmaa saaneen laimenneen kuohuviinipullon tapaan sihahataen asemalle, sen sisuksista (tai ikkunoiden kalvojen pinnalta) vapaaksi päästetyt heijastukset ryntäävät täyttämään todellisuutta, imemään bratwurstien rasvaa, kalistelemaan pään kokoisia tuoppeja kuin päitä yhteen… he majoittuvat hotelli Whitingiin, kadun molemmin puolin matalien kivitalojen kasvot mulkoilevat leveästi toisiaan kuin jossain huvin vuoksi meikattujen sotilaiden säälittävässä ryhmäkuvassa, kadulla kulkee raitiotievaunuja edestakaisin, katu kulkee niiden alla ja vinkuu konstailematta, puu- ja metallirakenteisia lyhyitä välähdyksiä liikeestä (12-15 kuvaa sekunnissa), kadun ylle kurottuvat lyhdyt kuin kimpaantuneet laihat linnut koettaisivat tarttua nokallaan saaliiksi alistuneisiin ohikulkijoihin, jotka pakenevat tätä lintua solmittuina vaatteiden (kuin nämä erilaiset kangaskappaleet itse asiassa olisivat se voima, joka heitä liikuttaa) yhteiseen silmukkaan, kokkareisina siluetteina vasten tummenevia talojen rappauksia,