Quote of the Day: ole hyvä ja havainnoi muutoksia kuluneen kuudenkymmenen vuoden aikana, eli simulaation iloinen teuraskarja hirtettyjen tanssiaisissa

“Tuntui kuin olisi seurannut tolkutonta jättiläistä, joka oli kylvänyt kaikkialle hulluja unelmia. Tuon suunnattoman, sotkuisen joutomaan olivat luoneet esi- tai ali-inhimilliset hirviöt ahneutensa houreissa. Se oli paha uni, ja lopulta säntäsin juoksuun, koska minua inhotti ja kuvotti, ja ulvova, jäinen myrsky pyyhki kaiken näkyvissä olevan jäätyneeksi piirakkataikinaksi. [...] Tämä on sulatusuuni, suuren inhimillisen kokeen tyyssija. Kauniita sanoja, täynnä yleviä, idealistisia tunteita. Tosiasiassa olemme sivistymätön, häikäilemätön roskajoukko, joka intohimot kansanvillitsijät, lehtimiehet, uskonnolliset puoskarit, agitaattorit ja sen sellaiset saavat helposti liikekannalle.”

Henry Miller: “Ilmastoitu painajainen” (1945)

Akrostisia arvoistuksia, eli lukeako runoa kuin sanaristikkoa, herra Carroll?

Muistan joskus vuosikymmen sitten törmänneeni akrostisen (kr. akróstichon, tulee sanoista ákros, “yläosa” ja stíchos, “säe”) runouden (tai yleensä akrostisten arvoitusten) lajiin, jolloin pidin sitä jostain syystä mielenkiintoisena (kenties sen metodi manifestoi helpommalla, tekstuaalisella tasolla sen pedantin kaaoksen, jota merkitysten suhteen sittemmin olen alati tavoittellut) …nyt, kääntäessäni sanaleikkien ja kirjainkujeilun pimeän prinssin Lewis Carrollin runoja, pääsin jälleen vellomaan akrostisten runoarvoitusten soljuvassa maailmassa, ja edelleen mielenkiintoisempaa koko kielikieputuksesta teki tietenkin tekstien suomentamisen katkeransuloinen ongelma, mutta siihen palaan tuonnempana (kun olen ensin onnistunut ratkaisemaan arvoitusten käsitteelliset vyyhdet) …yksinkertainen akrostinen arvoitus tarkoittaa usein rivien ensimmäisistä kirjaimista koottua, merkityksen lisäarvoa tuottavaa sanaa tai lausetta: Aion / kirjoittaa / runon / osasin / sitä / tai vain / iloitsin / näistä / erinomaisista / nokkeluuksista tms. (tämä siis purkautuu muotoon “akrostinen”) …Carroll kuitenkin käyttää muutamissa runoissaan niin kutsuttua “kaksoisakrosismia” jossa sekä ensimmäisistä kirjaimista että jostain muista (joko säkeen viimeisistä, keskimmäisistä, alkukirjaimista tai -tavuista jne.) osista muodostuu runon ilmeiselle teksitasolle rinnakkainen viesti… tämä on tietenkin käännösongelmana tolkuttoman hedelmällinen, kuin esteettisesti arvokas matemaattinen ongelma (Carroll muuten oli myös matemaatikko) …kirjoittaja itse antaa vihjeet runoarvoitusten ratkaisuun, mutta ei päästä lukijaa liian helpolla (esimerkiksi runoon sisältyvä matemaattinen kaavake on turhaa ratkaista laskemalla – se on luettava ääneen, jotta sanat sopivat foneettisesti osaksi tekstirakennetta) …tarjoan Carrollin esittelevän kuvauksen arvoitusteksteistään tähän suomeksi, linkin takaa löytyvät puolestaan itse runot englanniksi (nuo kaksi akrostisten runojen jälkeen tulevaa tavuarvoitusta ovat toki melko helppoja) …kaksinkertaista tulkintaa, vähintään dualistista suomennostyötä (vaikka näin: dare to try / usable words / again and again / little by little – / it will / truly reward / you jne. (- ja vaikka tällaisten sepittäminen on metkaa, en ole varma onko niillä valtavaa käyttöarvoa kirjallisesti kunnianhimoisessa ilmaisussa…)

 

“Nämä arvoitukset koostuvat kahdesta akrostiikasta ja kahdesta tavuarvoituksesta:

 

Nro I on kirjoitettu eräiden nuorten ystävien pyynnöstä – he olivat menneet tanssiaisiin Oxfordin yliopiston muistojuhlaan. Samalla se on näyte siitä, mitä voidaan saavuttaa kirjoittamalla kaksinkertaisen akrostiikan yhdistämä yhtenäinen runo sen sijaan, että turvauduttaisiin tähän asti käytettyyn hajanaisten säkeistöjen ketjuun, jossa käsitellään jokaista mahdollista aihetta, ja jota on suurin piirtein yhtä mielenkiintoista lukea kuin tietosanakirjan sivua. Ensimmäiset kaksi säkeistöä esittävät kaksi pääasiallista sanaa, ja jokainen seuraava valottavat niitä uudesta näkökulmasta.

 

Nro II on kirjoitettu sen jälkeen kun olin nähnyt neiti Ellen Terryn näyttelevän “Hamletissa.” Tässä tapauksessa ensimmäinen säkeistö esittää kaksi pääasiallista sanaa.

 

Nro III on kirjoitettu sen jälkeen, kun näin neiti Marion Terryn esiintymisen herra Gilbertin näytelmässä “Pygmalion ja Galatea.” Kolme säkeistöä kuvaavat kukin erikseen “ensimmäistäni,” “toistani,” ja “kokonaistani.”

Lewis Carroll

Lue runoarvoitukset

Runografeemeja: silloin kun Montaigne on oikeassa hän on, eli niellä nyt sulkia irti satamakaupungin sadusta

animoitu sukellusvene suustasi kuorimisen sommitelmat tahaton anturi
toisiinsa törmäilevät kimpaleet painovoiman komedia kuin nostettaisiin

valkea pistemäinen katedraali kolmisointuun lasillinen luistimia 4 cent.
lehteä kuin mafia kuljettaa ruumista & olet tänään kolmannes mangoa

paina korvasi telefooniin minä puhun saippua tai urbaani vanna emaloi
trikoon kannatinpalkit teidän kelvoton vihanne numismaatikkoihin käsi

näytteen kilo paistaa 50-luvun lasista kipsiin frenologien ruudukon viiva
numero 3 on r.s.v.p. -kainalot ja katto ksantofyllin laikuttama argentiina

Palasia irrallisista kertomuksista: Europa Hotel ja muisto Pariisin maailmannäyttelystä, eli papin puhe ruokasalissa

- Nimenomaan kuten “pitikin”, nimittäin tästä länsimaisesta näkökulmasta, tallentajan kuvakulmasta. Mistään muusta kukaan ei voi tietää, sillä tietäminenkin on siivilöity osa sitä järjestelmää, jonka kautta itsepainostava panoptikon luodaan: järjestelmän ulkopuolella ei ole koodistoa, jonka varassa sitä itseään voitaisiin tarkastella, koska mihinkään muuhun ei sisälly kaksinkertaista jakautumista. Oletukset on asetettu valmiiksi ja kuka hyvänsä alkukantaisimmankin heimon jäsen osaa tunnistaa ne astuessaan oksidentin henkisesti painostavaan valtapiiriin, koska me koodaamme heihin tarpeen miellyttää, huorata, tulla näkymisen kautta todeksi teeskentelemällä itseään, esittämällä omaa kansaansa kuin akvaariossa… heitä kuvataan, he tulevat todeksi meidän epätodellisuutemme ehdoilla, ja vieraantuvat samalla siitä mitä ovat kenties olleet, todellisia ihmisiä, joiden liikkeitä ei tallennettu aiemmin, kun he kaatoivat pesuvetensä pois – teknisen itsetietoisuuden kolonialismi pakotti heidät osaksi kuvaelmaa, josta lehdet kirjoittivat, jota kamerat kuvasivat, joka muuttui sääntöjemme mukaisiksi rahan, psykologisen paineen ja äärimmäisen vieraantumisen pohjattomuuden edessä.

Mosaiikkia ja muuten vaan palasia

“Kirja on mosaiikki sanelunauhurille kuvailtuna, ja samalla kuitenkin päiväkirjaksi taittuva felliniläinen parkaisu – elämän kuvaus, kun ‘elämä on toista kuin mitä kirjoitetaan’.” …arvosteluni André Bretonin teoksesta “Nadja” eilisen Turun Sanomissa (lue täältä) – en ole toviin linkittänyt kirjoittamiini kritiikkeihin täältä blogin liikenteenjakajasta, mutta päätin ottaa sen jälleen tavaksi, jotta pysyn kärryillä itse siitä mitä olen tehnyt… tomerana hetkenä saatan koota ainakin kaikki Turun Sanomiin tekemäni arvostelut linkkilistaksi sivupalkkiin.

Runografeemeja: vähän hämärää, mutta mitä muuta kun on ilta ja yhteenpaistuneet leivät

niskojaan nakkelevat tilipussit maidon pörssihinnat kveekarit
tai kirveet lenkeissä salamanterit läpsyttelevät reisiään taiten

pieniä leipäsiä kokeneita kukkoja kuin maadotettaisiin aamua
vähäinen ripe illan leikkikehä eri illan mobile allekirjoitetuksi

kolmasti kohoavat pienten siementensä endorfiinitasoituksesta
salakavalasti sulloo symboleita postiluukusta osoitteita vaikka

ilman kirjeitä eikä kalojen sumpulle kerta kaikkiaan mitään voi
silinterihattu kun pulut jo virittävät luotilankoja ja salaamatta

jonkin “R”

Kuinka käyttää myrkyksi sopivia kasvinosia lyyrisessä runossa, eli nykymaailmaan kastetut nuolenkärjet

Jolson & Jones
Scott Walker

Kun kevään
karkeus
roikottaa päätään
ikkunaa
vasten

Kun kevään
karkeus
roikottaa
veristä päätään

Kurare! Kurare!
Kurare!

irlanninmurteella
huutoja kadulla

Kurare! Kurare!

Kun kevään
karkeus
kohotti
kasvain-
ilmapallon
kitisemään
vasten ikkunaa

Kevään
karkeuden
liatessa
seinät

Tuolia oli
siirretty
vain aivan
vähän
ehkä
viisi jalkaa
tai kaksi senttiä

Sormieni
jäljet
ovennupeista
pyyhitty pois

Lamppu oli
hämärretty

Sahanpurua
missä ennen
oli sormus

Missä kilteistä
tytöistä tuli
huoria

Puutarhoja
suihkulähteineen
siellä riikinkukot
tepastelivat

Missä syntyi
kuolleita
lapsia

Tiikerien
loistokkuus
muuttuu kullaksi
aavikolla

Yksinäisten
pyramidien
kalpeat niityt

Poikaseni
voi poikaa
poikaseni
ilmassa
kiirii
laulu

Kurare!
Kurare! Kurare!

Vaan kaunis
senorita ei
vaikuta
välittävän

Kurare!
Kurare! Kurare!

Kun kevään
karkeus
roikottaa päätään
ikkunaa
vasten

Kun kevään
karkeus
roikottaa
veristä päätään

minä vain
nousen ylös
niin vitkaan

Suljin oven
porrastasanteella
laskeudun alas
portaita
sukeltaen
kadulle

halvaantuneelle
kadulle

Irlanninmurteella:

“Hyvää iltapäivää!”

Minä sanon

“Hyvää iltapäivää!”

“On kaunis
päivä tänään.”

“Kyllä,
on kaunis
päivä.”

Taskuihin
joiden saumat
purkautuvat
neulojen painosta

Silmiin jotka
repeytyvät
syntien sokkeloissa

Lieteallas
korkin
alla -

- keinuen
leudossa
liikkeessä
pois kohti
Dix-jokea
ja sen takaisia
avoimia vesiä

irlanninmurteella:

“TÄRÄYTÄN
AASIA TURPAAN
GALWAYN
KADUILLA”

…

Scott Walker (kappale albumilta the drift)

Quote of the Day: Lewis Carrollin valittuja ohjeita runoilijoiksi aikoville

…

“Ja voiko olla runoilija
ennen kuin on käynyt koulunsa?
Kas niin! En uskonutkaan,
että olisit niin koppava.
Opettele siis ensin spontaaniutta -
se on sääntö alustava.

“Sitten on kirjoitettava lause
hajotettava se osiinsa kokonaan,
ja koottava niin kuin sattuu osumaan,
säkeiden järjestys ei näet vaikuta
lopputulokseen millään tavalla.”

…

Lewis Carroll: “Phantasmagoria” (1869)

Runofragmentteja: esimerkillinen tapakoodisto, eli lentoemännän huivista on kyse

vettyneen puhelinsoiton päässä betonikalvo antaa pakastimet ja hyrrät
aristokraattihampaiset käsilaukut haukkovat akvaariokalat kun eilisestä
on kämmenten siipivälissä liiman tuoksu, kokoon taitettavat rantatuolit, liekin
rullaamat asiakirjat, he antautuvat vedenpuhdistamoilla ja tulvamailla
abioottiset kohteet tietyllä rajatulla alueella niskan marskiin
kuivuva suola, panssarit ja kalliimpi annos,
värekarvat, looshien takautuva kassalippaus, kissat
säkissä tai kuinka kaataa loputonta punaista maalia kaltevalle tasolle

Fair play, eli kuinka työntää pää täytetyn leijonan kitaan ja hymyillä samaan aikaan

Jälleen on aika vinssata itsensä kirjoittamistyön emin seutuvilta hajakeskitettyyn valkoiseen kohinaan ja lähteä kirmailemaan terälehtien reunoille, Helsingin kirjamessujen karamellitaloon, jossa kapitalismin ilkeä kulutusluottoa ja aktiivirahaa suosiva noita viskoo runoteoksia liekehtivän uuninsa kitaan ja lukee siivoon & kantavaan ääneen laihdutusopaskeittokirjaterapiateoksia… toisin sanoen jokavuotinen hellä kurimus, markkinasakalla läträävä pullakirjallisuuden Oktoberfest on jälleen vuorossa… kymmenen minuutin esiintymiseni perjantaina joskus puoli viiden aikaan takaa sen, että talouden lihamylly ei mene tukkoon, kauppa käy ja itse voi kadota lavasteisiin vaivihkaa kuin aave… voisihan tästä kieltäytyäkin, mutta jokin kellon kilahdus saa pavlovilaisen kulttuurin kouluttaman skribentin raahaamaan samettitakitetun korpuksensa keskelle karnevaalia, olkoon siis menneeksi… palataan Susi rajoille viikonlopun jälkeen.