Tilinauha

Ensi viikon alussa lähden matkalle, joten Susi rajoilla viettää ansaittua sapattia suurin piirtein vuoden vaihteeseen saakka… joitain yksittäisiä päivityksiä Itä-Euroopan (Odessa, Moldova), Turkin (Istanbul, Ankara), Syyrian (Aleppo) tai Serbian (Belgrad) seuduilta kenties saatte, vaikutelmia paikoista tai kovilla istuimilla luetuista kirjoista, mutta olemme kapteeni Hytösen kera siksi paljon tien – niin vetisen kuin rautaisenkin – päällä, että en lupaile mitään; kunhan Mustaa merta ylittävä alus ei öljyrahtien tapaan halkea keskeltä kahtia, niin kaikki on mainiosti… nyt niputan samaan tapaan kuin viime vuonnakin lyhyesti yhteen ensi vuoden tiedetyt ja odotettavissa olevat julkaisut, jotta pysyn kärryillä edes omista tekemisistäni… keväällä kirjamuotoon vaivautuu viimein jo syksyllä maailmaan odotettu suomentamani Leonard Cohenin parisataasivuinen runoteos Kaipauksen kirja …kuvaliitteiden, taiton ja muun kanssa on ollut pientä säätöä, mutta Sammakko hoitanee homman kotiinpäin, jos ei Henki&Elämään mennessä, niin sitten johonkin muuhun ajankohtaan… jo ennen sitä ehtii helmikuussa olevaksi eilen taitettu ja viimeistelty William Morrisin 350-sivuinen utopiaromaani Huomispäivän uutisia (“News From Nowhere”, 1890), niin ikään suomentamanani ja viittein ynnä esipuhein virkkaamanani… teos on sikälikin mielenkiintoinen, että se sijoittuu vuoteen 2008, mutta miltei 120 vuoden perspektiivin takaa, eikä noita maailmoita voi totta vieköön vertailla, pikemminkin iskeä yhteen kuin piikiviä – molemmista mainituista kirjoista täällä blogissakin lukuisia näytteitä… esseepuolelta alkuvuosi näyttää menevän elokuvan tahtiin, kun tulkitsen Kerberoksessa Alfred Hitchcockin “Lintuja” (1963) kylmän sodan merkistön ja propagandan vainoharhojen symboliikan kautta… toinen essee, joka koskee David Lynchin “Inland Empirea” (2006) kieroutuneena versiona “Ihmemaa Ozista” on vielä kesken, mutta tullee maailmaan kevään aikana… Nuori Voima puolestaan julkaisee kaksi kääntämääni novellia kattavine ja analyyttisine kirjailijaesittelyineen… mukana on John Barthin eräs teksti teoksesta Lost in the Funhouse ja David Foster Wallacen novelli kokoomasta Oblivion – ne jo seuraavaan numeroon …syksystä ei ole suotavaa sanoa liikaa ennakkoon, mutta ainakin yksi oma suomennos on tulossa silloinkin Savukeitaalta, joko proosaa tai runoa… Noam Chomskyn anarkismiesseet käännän vuoden alussa loppuun, mutta veikkaan että niiden julkaisu menee vuoteen 2009, käännöstyön ja harkinnan alla myös paljon muuta, Lewis Carrollin Fantasmagoria ja valittujen tarinoiden kokooma esimerkiksi, myös neuvostoscifin antologia innostaa… ai niin, ja omaa runokokoelmaa en tee ensi vuodeksi, mutta “Merkkihenkilön testamentti” -työnimeä kantava yksittäinen kahta palstaa toisiinsa typografisesti kietova pitkä runo ilmestyy jossain vaiheessa jonkin mediumin kautta kyllä, luvattakoon se… matkaltamme on luvassa parikin gonzotyylistä reissujuttua muutamaan lehteen, joten silmä tarkkana… Turun ylioppilaslehteen Samin kanssa vuoroviikkoisessa dialogissa kirjoittamani Utupaikka jatkenee ensi vuonna entisellään… mainitaan vielä päätteeksi syksyllä Savukeitaalta julkaistava teos Utopiasosialistit Meslieristä Kautskyyn, jossa tärkeimpien utopiasosialistien kirjoituksia, puheita jne. – suomentajia on lukuisia Antti Nylénistä Timo Hännikäiseen, mutta toimittajana toimii allkekirjoittanut… muutoin ensi vuosi meneekin sitten lyhytproosatekstejä ja romaania kirjoitellessa… Susi rajoilla tointuu alkuvuodesta entiseen tahtiinsa.

Runografeemeja: parisäkeitä, allekirjoitettuna

osiriksen kaasukehä, kepeästi nurkissa sihahtelevat maitomiehet
tai hellahuoneiden kiskottelussa havahtuvat kottaraiset hattujen

sisällä linnut hattunauhojen alle unohtuneet jauhokortit Toulon
ja vetäytyvät ranskalaiset sukellusveneet ikään kuin kennoja tai

ensimmäinen kasvojensiirto, tuuba putoaa kädestä ja Horatiusta
luetaan ääneen sammuttakaa majakan valo tilastotieteen laitosta

vielä kerran teleskooppiin katsottuasi on Prahan kevät, kärryjen
kitinä ja kierros jää jakamatta loppuun, elämä on mahdollista on

ei tällä planeetalla

Runoponnahdusikkunoita: sormiharjoituksia kabinetissa heijastettujen kuvasarjojen taustalle

Päivä aukeaa kuin ranskalainen parveke, ei oikein mihinkään, mutta metallisten ornamenttien väkinäisesti materiaaliin satutettu kudelma, keinutuoleihinsa virkatut vanhukset, markiisien viuhtovat kurtisaaninripset, autojen kepeästi sipsutteleva keinokuitu ja muistutus jostain kuin vyöllä riistana riippuvan puhelimen suivaantunut rääkäisy, syntymässä avatut keuhkojen mikropiirit… suoniin pumpataan liuos, pää työnnetään kaasu-uniin ja televisiot sytytetään uudelleen kuin yön aikana hiipuneet kamiinat, tämä on tapahtumisen tuuletuskanava, ponnahdusikkuna vailla mainoksia… asetutaan vapaaehtoiseen aivokemialliseen dialyysiin leperrellen ja taputellaan selkiin puukkoja, kiinnityshakasia, makeilevia vesureita, pieniä viivakoodistoja kuin maisemansa pysyvyyteen ja aikataulukoihin rakastunut vanki olisi viilannut kalterit tasaisesti päistään päivään kiinni, keltaisia tähtiä, taputellaan ja soitetaan masurkka, jahkaillaan haalenneessa punaisessa laineessa lintuja ja kuvauksellisia aamutakkeja… ihmiset alkavat viimein käyttäytyä kummalliseen tapaan, mutta täysin itseään vastaan: astutaan avioliittoon kuin tammaa, kirjoitetaan huonoja kirjoja omasta päästä tai muista ruumiinosista, käännetään kampea, isketään suonta ja annetaan huone pois, vikuroidaan toinen puna tilalle… ja valittavat otsikot, lintujen nokat moottorivenettä kuljettavan hiusrajaan… on kuin olisi asetettu perspektiivi kohdalleen, vaikka ilmaus vaatisi välttämättä osakseen kabinetin maalipinnan, kottaraisten lentokuviot kaupungin imelletyn profiilin yllä… se on rikollinen, jota frenologit arvioivat, kymmenien siltojen huonosti tikkaama viiksityyny, häntä kainalossa kuin automaattikivääri tai laminoitu kortti, maailman suurin perunalaatikko, romutarhoissa käyskentelevät rakastavaiset ilman vastakkaisia olkapäitä, molemmat vihreitä palloja… tämä on tämä: päivää, päivää… mäyrät kaivautuvat maan alle sormikkaat kuin asteriskit käsissään, keltaiset post-it -laput ja loitsut lakkaavat kuulumasta & taikuri sahaa itsensä kahtia, ampuu maitomiesten haaveet ja heiluttelee varpaitaan kuin pieniä nakkeja, jossain Etelänmeren saarella putoaa valtava patonki atolliin ja on ruoka-aika, koneet syövät kortteihin leimanjälkiä, kaikki paitsi aineettomuus, rikollinen kaupunki, maa ja maa, koko kortteli.

Riemuitsevat sanaparit: abstraktinen keskitetty malli – alfabeetti (ready-made runo aakkosittain)

akunlatauslaite, alli
arvoesine, asykliset alkoholit
asymmetria, bittivirhesuhteen testaus
bitumi, Deweyn kymmenluokitus
Dhaka, ehittymätön
eleliikenne, Filippos
filleri, gonioskopia
gonorrea, haalia
hapanimelä, heittovaihto
hiilihanko, huiluniekka
huima, hysterectomia vaginalis
hystereesi, iilikaivos
iilimato, ilmoitetut poikkeavat ehdot
ioniplasma-aallot, itseinen suppeneminen
joka toinen vuosi ilmestyvä, juovuksissa
käsitellään uutta faksiviestiä, kaksisäikeinen DNA
kansanmies, katamaraanilaina
katapultti, keinottelija
keskussynkronointi, kivitörö
kivitalo, kolmiyhteinen
korruptoitua, kuihtumistauti
kuoreton muna, kyläkoulun opettaja
lämpöyksikkö, lakikirja
lavasteet, lietelammikko
liristä, lounas
lyhytorsi, maatiaisrotua
marraskasvi, merisankari
minua viluttaa, muisku
muuttuvavälyksinen hammaspyörämoottori, nuori kana
naseva, nimiluettelo
oikealla ylhäällä, olla vaikeuksissa
olla vaiti, opetusministeri
päihdyksissä, paisuva tuurna
paperiveitsi, pientiheyspolyeteeni
pitää yllä tietyn ajanjakson määrätty määrä siviilipoliiseja, polyneuriitti
polynomi, purkaa vihaansa
räätälöidä, raketinheitin
reininviini. rinnakkaisviljelmä
rinnalla, runsain mitoin
sähkötuuletin, salamatkustaja
seuraihminen silitin
sivilisaatio, sotaväen otto
sukuselvitys, sukusiitos
surma, synnytyksen jälkeinen masennus
töherrys, talvipallonpuolisko
tavaus, tervainen
tilke, tositarve
tutkiminen, uhina
usein voi olla hyvä vain olematta rehellinen, vähäverisyys
vahtivuoro, vapaan vedenpinnan rajaviiva
vauhdillinen hyppy, vesimuodostuma
viiraroiske, ydinporaaminen
yrityksessä pidätetyn voiton osuus tuloksesta, zwitterioni

[Koko runo on mitään lisäämättä koottu editoimalla peräkkäisiä sanoja tai sanapareja yhteen digitaalisen Finnish-English -sanakirjan index-luettelosta (ks. täältä) - maailma on täynnä assosiaatioita, joiden kehikkoa voi kiipeillä...]

Runofragmentteja: punainen ja musta johto, ekosysteemi, sakset

Sillä aikaa kun he ihailevat pommin
mutkikasta rakennetta

se on ehtinyt räjähtää käsiin.

Under my dead body

Pidän jokseenkin vaivaannuttavana sitä seikkaa, että käsitettä ”ruumis” ei enää voi käyttää elävän ihmisen ulottuvasta orgaanisesta kappaleesta, koska sana herättää ilmeisen assosiaation kuolleeseen, usein jopa väkivaltaisesti tai onnettomuudessa kuolleeseen kehoon… korjailen parhaillaan viimeisiä sivuja eräästä runokäännöksestä, ja vilpitön haluni palauttaa kyseisen ilmaisun vitaalisuus ja elävyys on saanut osakseen useita suopeudeltaan vaihtelevia merkintöjä tyyliin “ruumis tarkoittaa kuollutta, mieluummin keho / vartalo” – olen pahoillani, mutta minusta ”keho” tuntuu anatomiselta ja keinotekoisen kylmältä objektiiviselta ilmaisulta… ainakin oman havaintoni mukaan arkaaisemmassa suomessa kieli taipui sanan ”ruumis” kohdalla ymmärtämään myös laajemmin elävää ja toimivaa organismia, mutta nykyään, vitsailevien patologien, nokkavien nekrofiilien, latteasti epäuskottavan C.S.I:n ja riuskojen rikosetsivien muutettua olohuoneisiimme vetelehtimään itsestään selvinä pidettyinä huikentelijoina, olemme menettäneet viattomuuden ruumiin suhteen – meistä on tullut kliinisiä, leikkauspöydällä makaavia kapineita, joista havaitaan tylpällä esineellä ohimoon kohdistettu isku, mutta ei sitten juuri muuta, ei ruumiillisuutta.

…se, mitä itse olen kutsunut aina nimityksellä “traaginen hilpeys”

“Mielestäni varsinkin katkeruus on lähellä huumoria ja huvittuneisuutta. Katkeruushan on apeutta siitä, että on tapahtunut jotain peruuttamatonta ja täysin itsestä riippumatonta. Katkeruus on eksistentiaalinen perustunne, että asiat ovat miten ovat, eikä niille voi tehdä enää mitään. Eihän siinä voi kuin repiä huumoria jostakin.”

Antti Nylén Turun Sanomissa

*

Onnittelut vielä herra Nylénille vuoden parhaasta esseekirjasta, kotimainen proosatapaus toden totta, sekä tietenkin lisäpokkaus Jäntin pystistä.

Tulkinnasta, taikalaatikosta, synninpäästöstä ja ojarummuissa ryömimisestä

Suuri osa taikalaatikkonsa ilokaasun sihinään päänsä tunkevista (…onko tämä jo riittävän monipolvinen metafora television katselulle?) umpimielisistä huomiokotitalouskasvateista (nyt viimeistään) ei pidä siitä, että hänen suosikkielokuvaansa tulkitaan jonkin tarkkaan rajatun ja kattavasti perustellun koodiston varassa, ja teoksen esteettisiä piirteitä määritellään ainoastaan sen kautta siten, että tulkinnan ulkopuolelle ei jää määrittelemättömiä ominaisuuksia juurikaan – varsinkin närää esiintyy mitä symbolisemmasta kerronnasta ja näin ollen myös haastavammasta tulkinnasta on kyse… näitä elokuvateoksen pinnasta omaa peilikuvaansa samaistumisen toivossa tuijottavia vaivaa se, että eivät itse ole ymmärtäneet kyseistä seikkaa tai tulkintaa ennen kuin joku tulee sen suoraan kertomaan… se hätkähdyttää, mikä puolestaan johtaa heti negatiivisen tuomioon: “Ei sitä leffaa voi pelkästään niin tulkita”, ja samalla kanavasurffarit jostain syystä uskovat, että tarkasti esitetyn tulkinnan vuoksi heidän oman katselukokemuksensa reviiri pienennetään jollain tavalla minimiin, kun lähiluennan kautta esitetään muka rajoittavia tulkintoja… tympeät mystifioijat ja romanttiset käsitereetorit saavat kuitenkin synninpäästön: yksi tulkinta ei milloinkaan tarkoita, etteivätkö muut tulkinnat voisi elää sen rinnalla, pikemminkin tukien toisiaan kuin kilpaillen keskenään elintilasta… olettaen tietenkin, että nämä tulkinnat ovat hyvin perusteltuja ja relevantteja, eivätkä sellaista tasapaksua jaarittelua, jota aina kuulee elokuvaa muka tuntevien sulkahattupäiden ympäröimissä pöydissä, jossa metaforinen tulkintaskaala ja tekninen nokkeluus eivät koskaan ole kohdanneet toisiaan… ensin mainittua kun ei opeteta missään kouluissa.

Viimeinen runo harhanäkyjen sarjaa

Maineen peltitorvi

[Omistettu kaikille Teille, “aidot tutkijat,” jotka hingutte lahjoitusvaroja.]

Puhaltakaa, puhkukaa torviinne kunnes ne halkeavat,
te pikkumaiset ihmiset piskuisine sieluinenne!
Ja pyytäkää, että he kaikki luoksenne saapuvat,
kultaa imevät iilimatolaumat takertuvat selkiinne!

Täyttäkää ilma nälkäisillä valituksillanne -
“Palkitkaa meidät jo ennen kuin kirjoitamme!
Ilman kultaanne ei tieto yksin tyydyttäne
sikamaista ruokahaluamme.”

Ja missä suuri Platon askelsi levollisena,
tai Newton haikein katsein saattoi seisahtaa
likaisin sorkin te kiirehditte etsien onnea,
ja päädytte sikolättiin, Baabelin metakkaan.

Olkoon palkka teidän, he saavat kiitoksia,
emme toki anasta heiltä ansaittua kunniaa
tai ryhdy kiusaamaan menneisyyden aaveita
lukemalla niitä osaksi samaa joukkoa.

He etsivät ja löysivät toivon kuolemattoman ,
he uurastivat ilman palkkiota tai kiitosta,
heidän poskillaan näen häpeän punan hehkuvan -
vuoksenne vain, olettehan humpuukimestareita!

Kuka saarnaa oikeutta – anoo kyynelten vallassa
että rakkauden ja armon olisi vallittava -
samalla kun omahyväisin korvin jaksaa kuunnella
kidutetun koiran tuskanhuutoja:

Kuka alituiseen paasaa viisaudesta ja esi-isistään,
ettei viisaus saisi heitä vihastumaan,
ja kuitenkin polkee alle kengänkannan säälimättömän
mitä polulla sitten eteen sattuukaan!

Tungeksikaa toki toistenne salongeissa,
te nurkkakuntaiset epäjumalat maan.
Lainahöyhenissä hetkenne saatte tepastella,
ja laittaa peltitorvenne vinkumaan.

Koristatte tympeät sananne riekaleilla,
jotka pihistitte mahtavien aikojen mestareilta,
ja sivelette toinen toistenne hataria hiuksia,
molemminpuolisen imartelun kultaliejulla.

Ja kun pääsette korkeimpaan asemaan,
taistelette tienne kunnian kirkkaaseen eetteriin,
ja tartutte palkintoon, tuskienne tuomaan -
monen sadan punnan vuositienestiin.

Niin silloin maineen lippu avattakoon kokonaan!
Ylistyslauluja voitonne vuoksi laulettakoon!
Teille, oi kynttilät, jotka valaisette maailmaa
ja langetatte varjon aurinkoon -

Kuka vielä syöksee yleviä säteitään,
yhtenä kristallivirtana idästä länteen,
kun olette jo tavanneet lyhyen ikänne pään
ja voimatonna lepoon näen teidän käyneen.

Lewis Carroll: “Fantasmagoria ja muita runoja”.

Palasia irrallisista kertomuksista: 30-luku ja hienostunut optiikka

Polkypyörät lipuvat kaduilla, maailmanpyörät pyörivät, hattaroita pyöritetään tikkujen ympäri ja karnevaali alkaa… hypnotisoijat pyörittelevät laitteitaan niin kuin elämä pyörittää kurjia lapsiaan vartaassa, kuluu kolme vuotta kuin irtopään pudistus, eikä näistä asioista olla kiinnostuneista, ne ovat sekavaa huttua, väärin ottein pöytään kannettua keittoa, joka kaatuu rinnuksille, markka irrotetaan kultakannasta ja liitetään puntaklubiin… maailmankierto vakautuu ja mitataan, pyörät, autojen renkaat, ohjauspyörät, kaikenlaiset liikkeen mahdollistavat oikein muotoillut esineet ja niiden kulkemisesta kuuluvan äänen merkitys, tanssityttöjen pyörivät lanteet, junien pyörät raidetta vasten. Kootaan yhteen tavaroita ja pannaan palamaan… onnenpyörä, planeettojen kehät ja pyöreä linssi, jota kaupataan observatorioon… pyöreät kolikot, nollan lukujen perässä pyöreitä ja kaksoispistekeino, jolla maailma järjestyy, sillä herra Väisälä seisoo ojentautuneena jyrkkään etunojaan kuin jokin näkymätön kannatinlavetti pitelisi häntä aloillaan kuin outoa asetta… hän tuijottaa kohti sopimusta, sillä se, että avaruuteen ei pääse ei tarkoita, etteikö sitä voisi ottaa hallintaansa, tämä ei ole mitään psykologiaa, heikkoa oppia olevaisen ilmiöistä, vaan todellisen sommittelua, laskelmia, vakaita numeroita paperissa, laskun allekirjoitus.