Keskeneräisen romaanin henkilöiden sanomaa #4: lavastaja työssään

“Kumpi teistä allekirjoittaa laatimani kaavakkeen, johon parhaillaan lisään klausuulin: ’Elämä ei milloinkaan ole ahdistavaa ja sekavaa’?”

Ardan Laaragh (1914-1993)

Palasia irrallisista kertomuksista: 50-luvun alusta loppuun, eli herra Bradher, virkamies, ja Laika, avaruuskoira

…nuori herra Bradher asuu kolmannessa kaupunginosassa, kivitalossa, jonka huoneistot ovat miltei kaikki kuuden ihmisen jakamia, joissain kenties kahdeksan, kaksi tai kolme huonetta, eteinen, keittonurkkaus, klosetti… ei ole syytä kirjoittaa tuollaisia artikkeleita, nuori herra Bradher… ajatelkaa vaimoanne, kuka hyvänsä voi tulla yöllä, kun on vaitonaista ja tuuli haukkuu käytävillä… huolestuttavia lukemia stressikäyrästä, vain idiootit koputtelevat enää seuranta-aseman piirtureita ikään kuin niissä olisi jotain vikaa, ei ole, vika on eläimessä… sen tekniikka ei riitä, kelvoton laite, katukoira Žutška, joka on tarttunut avaruuden paksuun mustaan turkkiin ja tukehtuu sinne, keskelle kallisarvoisia mittalaitteita, hengityskapineita, lämmönsäätelyä, hapenpoistoa, ulostepussia… klosetissa aamuisin aina joku muu, turha yrittää, käykää virastossa paskalla, hyvä herra Bradher, pidätelkää jos ei muuta… uusi työviikko jälleen, eikä mitään uutta… kuollut eläin metalliromun, teknologian ja valtavan tyhjyyden keskellä, missä ovat Albina ja Mushka… loputon määrä taivaallista makkaraa, herra Bradher nauttii aamiaiseksi laihaan teehen kastettua leipää, liemi tuoksuu viereisestä huoneesta, jossain on joku, mutta sinä olet kaikesta erillään, sinun on tehtävä jotain suurta ja kuoltava samalla, säälistä tai nälkään ja kuumuuteen, aivan sama… kaksikymmentä päivää jatkuvasti pienemmässä häkissä vietetty koulutusaika, onneksi ei tarvitse keittää sammakoita, toteaa Bradher itselleen, tottumista viikon liikkumattomuuteen… alle seitsemän tuntia Baikonurista lähdön jälkeen… kolme päivää ennen laukaisua koira asetetaan kapseliin ja kiinnitetään rakettiin… sen turkki voidellaan alkoholilla, loput juodaan, Oleg, Dimitri ja Energijan miehet… pimeä käytävä, hatara portaikko, pitkä junanvaunu keskellä yötä ja piiput syttyvät, moottorit, kolmas päivä aluksessa… uusi pino arkistoitavia / leimattavia / allekirjoitettavia papereita tuodaan näkymättömälle miehelle, joka ei pitkään pysyttele näkymättömissä, mutta kuinka sellaista voisi tietää ennen kuin se on tapahtunut… hän suunnittelee, on jo pitkällä, sydän hakkaa 240 kertaa minuutissa ja Laika syö ruokaansa, lounastauko, herra Bradher, tapaatte tuttavanne, joiden on määrä toimittaa teille ase… se on kääritty eilisen sanomalehteen, olette vihanneet otsikoita jo vuosien ajan, painatte sen nuttunne taskuun, kuuluu rapinaa, koira syö, kolmas tunti matkasta, kaikki ei ole niin kuin pitää, mutta kun kaikki kerrotaan niin kuin pitää, eikä kukaan muista kysyä mitä tapahtui, mikä oli suunnitelma, niin kuin ei kysytty Lumihiutaleesta, Pikku ketusta, Nuolesta, Damkasta, Oravasta, Hiilikimpaleesta, Pikku tähdestä jne. …ja tuntemattomat ihmiset kantavat lisää papereita, hän jatkaa mekaanista työtään, ase on taskussa, aivot ikään kuin vähitellen, samaan aikaa rituaalien kanssa, toteuttavat suunnitelmaa ainutkertaisuudesta, lukevat ennakolta lehtiä, herra Bradher päättää kiertää korttelin, ilma sisällä on ummehtunutta… 2570 kertaa maapallon ympäri, viisi kuukautta, joista viisi tuntia sinä näit omin silmin… koska alus tuhoutuu ilmakehään palatessaan, ei kenenkään tarvitse miettiä sitä, millaista on kapselissa, joka kuljettaa yli 160 päivää sisällään kuollutta koiraa… hän ostaa torilta kaalin ja sipulia, paistaa ne pannulla ja kastaa leipää teehen, osa ruoasta tarkoitus myrkyttää Laikan tappamiseksi, kun riittävästi mittaustuloksia olisi saatu, mutta niin pitkälle ei päästy koskaan… kahden tunnin jälkeen Oleg kuulee vielä sydämenlyönnit, muistaa lokakuun 27. päivän, kun koira haukahti suorassa radiolähetyksessä mikrofoniin, pakettiperheet ihastelevat kotona kuolemaantuomittua, herra Bradher ei milloinkaan ehdi kuulla sitä, kysykää myöhemmin miksi, hän kirjoittaa illalla kirjelmää päätoimittajalle… sinua ei pelkästään lähetetty avaruuteen, sinut lähetettiin avaruuteen varmana siitä, että et palaa sieltä, et voi surmata jo kuollutta johtajaa.

Olipa kerran uutinen

“Elokuussa Puolassa tapahtui sellainen surullinen juttu, että muuan mies hukkui.”

(Turun Sanomat)

Olen ennenkin kirjoittanut aihetta sivuten, silloin muistaakseni YLE:n uutisikkunan lyhyiden uutisten kohdalla, ja palaan siihen nyt, koska pidän nokkelasta sanankäytöstä sellaisissa yhteyksissä, joihin se yleensä ei kuulu… linkattu uutinen on Turun Sanomien lyhyiden katsausten, eli ”Viime uutiset” -osion alta… tavallisesti nämä uutissähketyyppiset fragmentit ovat joko tylsiä ja asiallisia muunnoksia STT:n tai ulkomaisten uutistoimistojen kuivakkaista raporteista, tai vaihtoehtoisesti luettelonomaisia urheilutuloksia… välillä mukaan kuitenkin kuin piristykseksi vipataan järjettömiä ja absurdeja uutisia, jotka usein ovat vieläpä hyvin kirjoitettuja – kuten tämän puolalaisen elävän kuolleen tapauksessa: juttu alkaa uutistekstistä poiketen persoonallisen letkeällä kertojanotteella, kirjoittaja kehittelee sitä kuin satuteemaa, aloittaa ”olipa kerran” -rakenteella, ottaa mukaan dialogia ja nokkelan punch linen… nykyisenä televisiouutisten  draamallisuuden lisääntymisen ja viihteellistymisen aikakautena on hienoa nähdä, kun kerronnallisia keinoja ei yritetä edes peitellä näennäiseen objektiivisuuteen, vaan ne tuodaan läpinäkyviksi… on sitten toinen asia, mikä taho tohtisi toimia näin ”vakavien” uutisten kanssa?

Joitain ajatuksia Barbie-nukeista herra Chomskyn valamalta perustalta

Anarkistin on ymmärrettävä ympäröivä yhteiskunta ennen kuin hän voi kieltäytyä siitä / tuhota sitä… viisitoistavuotiaat tagejaan instituuttien betoniseiniin ympyröidyn A:n viereen tuhrivat kulttuuribulvaanit ovat pelkkiä kakaroita kostyymeissaan… he simuloivat kyseenalaistamisen mentaliteettia, mutta eivät toteuta sitä, koska eivät ylipäänsä tiedä mihin se kohdistuu: he eivät ole harmillisia tai merkityksellisiä, koska he eivät ota kantaa, vaan leikkivät… tällaisten reppanoiden suhde kriittiseen yhteiskunta-ajatteluun on sama kuin kahden barbienuken yhteenhakkaamisen ja kelpo lemmenleikkien välillä… anarkismi on perillä vasta kun se ymmärtää oman mahdottomuutensa muuna kuin väliaikaisena vastavoimana.

Just a Thought: virtuaalinen valtio

Oikeat ihmiset eivät osaa elää edes valtiossa… keinotekoiset, sepitetyt, kuolleet ja kokonaan olemattomat ihmiset toimivat usein saumattomasti yhdessä
.

Rosvo-Roope pihistää filmiä ja mitä ajatella saduista ylipäänsä

Tänään tiistaina YLE esittää kotimaisen höttöklassikon Rosvo-Roope (Hannu Leminen, 1949) …se on kokonaisuudessaan melko kehno laulelmaleffa, jonka mielenkiintoisin seikka on, että ainakin elokuvan ensimmäiseen teatteriversioon oli surutta leikattu mukaan materiaalia amerikkalaisista meriaiheisista elokuvista… tuotantoyhtiön varat tuskin olisivat niin pian sodan jälkeen antaneet myöten mainioille maisema- ja spektaakkeliotoksille Itämeren merirosvo- ja kauppalaivoista, joten helpoin ratkaisu herra Lemiselle oli lupia kysymättä nyysiä kaikki kaukaa napatut laivakohtaukset parista amerikkalaisesta piraattielokuvasta – toivottavasti ne ovat mukana televisioversiossakin …upeaa merirosvousta se itsessään, mutta elokuvaa en jaksa enää milloinkaan toistamiseen katsoa, elokuvahistorian kurssi kotimaisista leffoista joskus aikoinaan kun oli klassinen sielun tuhoaja… toisin käy karamellikuorrutteisesti traagisen, hiilenmustasta vaaleanpunaiseksi muuttuvan Jean-Pierre Jeunetin Amélien (”Le Fabuleux Destin d’Amélie” 2001) tapauksessa, jota myös tutkin aikoinaan akatemiassa …elokuvan ranskankielinen nimi viittaa satuteemaan, jonka kautta teos onkin välttämättä tulkittava… lajissaan se on huikea, enkä edes pidä vaahtokarkeista.

Rihmasto, eli varokaa romaanihenkilöitä polkupyörien päällä

Mitä tulee katkosten, looppien, alaviitteiden ja sepitettyjen viittausten käyttöön proosafiktiossa, vaikuttaa siltä että taannoin kahlaamani David Foster Wallacen tuotanto on sievän siivun velkaa jo muutaman kerran Susi rajoilla mainitulle irlantilaiselle Flann O’Brienille… hänen klassikkonsa At Swim Two Birds (1939) käyttää kolmen eri ontologisen tason kerrontaa ja auttamatta nämä sekoittuvat toisiinsa, keskeyttävät fragmenteillla toisiaan ja viittaavat toisiinsa muuten vaan… teoksessa Third Policeman (julkaistu postuumisti, suom. “Kolmas konstaapeli”) O’Brien puolestaan hyödyntää alaviiteitä, jotka usein viittaavat fiktiivisen eminenssin, hämärän tiedemiehen De Selbyn teorioihin… nämä ovat välttämättä absurdeja ajatuskehittelyitä, usein Zenonin paradoksien tyyliin fysikaalisen maailman lakeihin liittyen… tämä näennäisesseistisyys limittyy proosaan sahalaitasaumalla ja aiheuttaa yhteentörmäyksiä surrealistisen tarinalinjan kanssa… ja kaiken takana lymyilee itse kirjailija, ovela kuriton taituri, joka kirjoittaa tietenkin pseudonyymin kautta…

Runografeemeja: Teatterisali, kapseli, akvaario ja alustava pohdinta siitä kuinka monimerkityksellinen sana ”parvi” on, vertauskuvallinen faabeli

että linnut painaisivat siivet ruumistaan vasten kuin maissinkuoret kun keväällä kuvattua filmiä pyöritetään takaperin elonkorjuun aikaan, sateenvarjot suljetaan ja asetetaan telineisiin, johon ne unohtuvat jos myrsky ehtii loppua sillä välin kun automaattipiano soi… kun ne ovat vaiti ja katsovat läpi seinien, eristeiden, koristeellisten tapettien, ja tulee ilta, sokerinmuruja mustassa teessä tai ylipäänsä nämä kalenterien värjäämät tuulet, läpinäkyvät vaatteet, kerros toisen päälle, kunnes värit tummenevat, huoneet rakennetaan puusta ja sitä myötä kaikki on selvää, tulee tauko ja sakasti, kuusi jalkaa kuin hämähäkillä, joiden kanssa on lysti elää, jos sattuu omaamaan teknistä taituruutta ja pitää sienistä… joskus on puhuttava liikaa linnuista, on sellaisia päiviä, että luhistut, jos et voi kertoa jollekin kottaraisista ja kuvitella niitä, katsella niiden teatteria ikkunasi takaa, ja sitten joku nostaa aina esille aksolotlit ja rauhanprosessin, sen miten ne nousevat maalle Xochimilco-järven rantaan ja alkavat hengittää kuin emaliammeet (leijonantassuiset), katsovat ensimmäistä kertaa ylöspäin vailla veden pintajännityksen kirnuamaa linssiä ja a) jos on päivä, häikäistyvät ja pakenevat veteen palatakseen myöhemmin, b) jos yö, ottavat mallia tähdistä ja asettuvat kivikkoon makaamaan kuin muinaisten tarinoiden saippuapalat, puhaltavat kynttilät kakusta ja tervehtivät paperista taiteltuja lintuja, muinaisia sahalaitaisia sukulaisiaan …miltei koskaan ne eivät ole valmiita, pyrstö kuuraa akvaarion lasia, koiran hengitys tiivistyy kapselin ikkunaan, mutta siivet voi avata aina uudelleen kun kerran on laskeutunut… hän olet sinä, kopioi liike niihin hetkiin, jotka voidaan laskea kuuluvaksi janaan, eikä ole tarpeen paeta perässään kiemurtelevaa filmikelaa, mustaa ja raakaa, sillä ohut silkkikangas asetetaan kameran eteen, siihen poltetaan savukkeilla silmänreiät, pian olet täällä, paloherkkä materiaali suljetaan lokeroihin, lintu painaa siivet ruumistaan vasten ja mahtuu kävelemään ulos häkistään… kun kuuden pennin kinoteatterit sytyttävät valonsa, on aika lähteä, astua ulos, noukkia liekit kaikista lyhdyistä matkalla vuokrahuoneeseen ja asettaa ne uuniin nukkumaan… kellarinovien sulkeutuessa on jo aamuyö, joku puhuu vielä eläimistä joita ei ole olemassa, projektorin valossa varjot sulavat yhteen ja sekoittuvat siihen minkä nokka illaksi kaivertaa: niillä on aivoissaan tutkat, eivätkä ne tarvitse valoa lentääkseen oikeaan suuntaan… meri on alla sama, salamanterit sukeltavat ja ryhtyvät vallankumoukseen, sinä laskeudut rahtilaivan kaiteelle ja puhut lintujen kieltä, kylmään tottuvat maissinkuoret, joista italialaiset aikoinaan valmistivat nukkeja, tiedät missä olet, kiertoradalla ei ole painovoimaa, näytöstä voi katsella parvelta, eikä salissa ole enää kuin siipien ääniraita, kiekkoa kurittava neula, kompassin.

Keskeneräisen romaanin henkilöiden sanomaa #3: dialogi Berliinin matkailu- ja ulkomaanliikennenäyttelyn paviljonkialueella

- Menetitte tasapainonne?
- Sitä sattuu.
- Sattuiko teitä?
- Olen jo iäkäs.
- Ammattinne?
- Elävien kuvien neuvonantaja ja markkinoija.
- Mitä helvettiä?
- Annan ohjeita, ja…
- Kyllä minä sen ymmärrän, mutta eihän tuo ole mikään kunnon ammatti, pikemminkin jotain mitä hourupäät ja raitiotievaunujen kuljettajat voisivat tehdä vapaa-aikanaan jos heillä ei sattuisi olemaan tarpeeksi vaimoja tai viinaa.
- Olin ennen psykiatri.
- Mitä helvettiä!
- Tutkin ihmisten sielullisia toimintoja, ja…
- Kyllä minä tiedän mitä psykiatrit tekevät, mutta eihän se ole mikään kunnon ammatti, enemmänkin jotain mihin virkaheitot lääkärit ja liiaksi eetterihuuruja haistelleet lääkintäupseerit punastellen ryhtyvät kun ovat tehneet virheen omalla alallaan.
- Voisitteko vain hoitaa polvessani olevan haavan, jotta pääsen vaatturille paikkauttamaan housuni.
- Olkoon menneeksi.

Arthur Coyrlee (1835-1925) ja Herra Hultin (?)

Just a Thought: tarvepainamisen ja kirjanjulkaisun kolikko

On pyrittävä saamaan aikaan julkaistavia teoksia, ei painettavia kirjoja.