“Herätessäni seuraavana aamuna epämääräisten ja ihastuttavien unien jälkeen en ollut vielä palannut kokonaan luontaiseen tilaani. Sain nyt kokea erään hashiksen toiminnan lain, jonka vaikutukset kävivät aina vain yleisemmiksi tulevien kuukausieni käytön aikana. Hashiksen värittämän elämän jatkuessa aineelle myöntyminen käy pysyvämmäksi, kunnes tavallisesti erilliset kokemukset alkavat yhdistyä toisiinsa. Silloin hurmostilan lenkit yhtyvät ja viimein sekoittuvat keskenään niin, että ketjusta tulee jatkuva nauha, joka ottaa rukousnauhan riemukkaan valoisan muodon ja puristaa sielua kuin hohtava rautarengas, joka pitää marttyyrit kiinni paaluissa. Tämän lumotun olemisen tavan viimeiset kuukaudet kulkevat yhtenä rikkumattomana, kirjavana unena, keskeytti ne sitten henkinen tuho tai paluu inhimillisyyden hiljaisiin ja sekoittuneisiin totuuksiin. Aamulla hashiksen ulottuvuuksien hullunkurisimmat puolet sattuivat osakseni. Sain kiitää äärettömän monen kummallisen muodonmuutoksen läpi. Singahtelin ylös ja alas väkevänä sahana jossain pohjoisen puuteollisuusseudun tehtaassa rullaavan väkipyörän pakottavasta vaikutuksesta ja molemmilla puolillani lankut sinkoilivat lopullisen valmiina tuotoksina. Sitten juoksin soodavesipulloksi muuttuneena mutkikkaita ja nopeita loikkia sinne tänne kapakoitsijoiden joukon ajaessa minua takaa… he koettivat naskalit käsissään murtaa ne metallilangat, jotka pitivät elinvoimaisen kuohunnan sisälläni. Naurusta uupuneena – olin näet oudolla tapaa piittaamaton mistään vaaroista, jotka elämääni uhkasivat – istuin alas levähtääkseni karkotettuani koko vainoojieni joukon. Yhtäkkiä voimakkaan häpeän tunne valtasi minut. “Onko mahdollista”, sanoin itselleni, “että te, muinaisen ja kunniakkaan suvun jälkeläinen, voitte olla niin lopullisen häpäisty, että liitätte olemuksenne yhteen yhteiskunnan karkeimpien ja halpamaisimpien nesteiden kanssa? Paremman kohtalon ansaitsevana lapsena rukoilen jumalia puolestanne, jotta he suvaitsevaisuudessaan kohottaisivat teidät jonkin korkeamman henkisen olemuksen tasolle.” Niin tehty kuin sanottu. Kaulani kasvoi pidemmäksi, luminen vuota ympäröi pääni, ihanuuden eteeriset tuoksut virtasivat läpi aivojeni, ja apoteoosin riemussa kannoin jalosukuisuuteni todistetta leimattuna kultaisilla merkeillä kristalliseen rintakehääni: EAU DE COLOGNE JEAN MARIA DE FARINA.”
Fitz Hugh Ludlow: “Hashees-Eater” (1857, suomennos ilmestyy Savukeitaalta syksyllä 2008).
