Kun Gregor Samsa eräänä aamuna heräsi levottomista unista, huomasi hän muuttuneensa vuoteessa suunnattomaksi englantilaiseksi.

Kotiuduin siis Englannista… siunatkoon millaisia taulapäitä ovat englantilaiset, tästä hyvästä kirjoitan aiheesta baudrillardilaiseen simulaatioteoriaan perustuvan esseen, jossa ylistän kaikkia siirtolaisia, maahanmuuttajia & muita ulkomaalaisia, joita onnekseen löytää Lontoon valituista kaupunginosista – se on taidetta, totean, ja aitoa kulttuuria… muista virallisissa yhteyksissä koetuista kulttuurinäyistä kirjoitan tuonnempana tarkemmin… mainittakoon parin viikon tarkimmista osumista venäläis-ranskalainen taidenäyttely aina rakkaine chagalleineen & malevitseineen, Franz-sedän tarinasta jumalaisella Hammersmithin teatterilla islantilaisen seurueen lavalle kerrassaan nerokkaasti sovittama “Metamorphosis”, jota seppelöi Nick Caven säveltämä musiikki, dada-näyttely (Man Ray, Duchamp, Picabia) Tate Modernissa ja herra Lynchin elokuvaan perustuva outo videotaiteen, stripteasen, amatööriteatterin ja performanssin yhdistänyt puheooppera “Lost Highway” …ynnä niin paljon muuta – ja tietenkin Brixton, seitsenpäisten jumalien ja jamaikalaisten maanhanmuuttajien alunperin asuttama kapinakaupunginosa, jossa vieras tuntee olonsa kotoisaksi, koska unohtaa olevansa Englannissa (“You see, he feels like Ivan / Born under the Brixton sun / His game is called survivin’ / At the end of the harder they come“ laulaa Clash) …näin, ja Susi rajoilla jatkaa jälleen tuttuun tapaansa päivittelyä pari viikkoa ennen kuin lähtee viettämään vappua Valko-Venäjälle.