Mass destruction

Markkinahärpäkkää, kamasaksoja, puhuvia päitä, kasa kaupattavaa kansien välissä ja nurkkalavoille sullottua mielenkiintoistakin ohjelmaa jälleen kirjamessujen verran tiedossa, tällä kertaa Jyväskylässä lauantain ja sunnuntain ajan… lieneekö tuosta enemmän sanottavaa, itse olen haastattelussa sunnuntaina klo. 11:30 Kirjakahvilan lavalla William Morrisin romaanin Huomispäivän uutisia (Savukeidas 2008) suomennoksesta… huomenna taisin haastatella Timo Hännikäistä herra Oscar Wilden tiimoilta, eli näillä eväin aamulla kärpäsenä ikkunalasien väliin.

Vierauden topografia

Vasta kun kokemus omasta muukalaisuudestamme pakottaa ajattelemaan maailmaa jännitteiden ja liikkeen kokonaisuutena, joka on hajotettu keinotekoisiin hierarkioihin orjuuden, siirtomaiden jne. kautta, me tajuamme miten paljon pahaa olemme tehneet yksinkertaisesti syntymällä “länsimaalaisiksi” …ja miten paljon tunnustamatonta pahaa luontaisena pitämäämme elämään edelleen kuuluu: me olemme murhaajia, eikä sitä muuta kulttuurin kuoren sulkeminen ja tosiseikoilta piiloutuminen… oksidentin ihmisten tuntema vierauden pelko on tosiasiassa omin käsin suorittamamme murhan tunnustamisen pelkoa.

Empatiolla lojuva ihmisruho

“On merkille pantavaa, että juuri ‘vapaissa’ yhteiskunnissa eliittiryhmät – liikemaailma, valtionjohto ja niin edelleen – ymmärsivät varhain, että niiden on kehitettävä massiivisia asenteiden ja mielipiteiden hallintaan tähtääviä menetelmiä, koska ihmisiä ei enää voi hallita väkivalloin. Tällöin heidän tietoisuuksiaan on muokattava, jotta he eivät edes havaitsisi elävänsä vieraannutuksen, sorron, alistuksen ja muiden vastaavien alaisina. Tähän itse asiassa kuluu pari triljoonaa dollaria Yhdysvalloissa joka vuosi ja se tapahtuu hyvin tietoisesti aina kaksivuotiaille suunnatuista televisiomainoksista siihen mitä taloustutkimuksen ylempiin tutkintoihin johtavilla linjoilla opetetaan. Kaikki tämä on suunniteltu luomaan tietoisuus alemmuudesta ja sen tarkoitus on myös erityisesti ja varsin tietoisesti alistaa inhimilliset tunteet.  Myötätunto ja solidaarisuus ovat normaaleja inhimillisiä tunteita, jotka eivät kohdistu ainoastaan ihmisiin vaan myös rantaan ajautuneisiin delfiineihin. Ne ovat yksinkertaisesti ihmisen tavallisia reaktioita. Jos palataan klassisiin poliittisiin taloustieteilijöiden kuten Adam Smithiin, tätä kaikkea pidettiin heidän parissaan itsestään selvänä ihmisluonteen ja yhteiskunnan ytimenä. Eräs mainostuksen ja koulutusjärjestelmän pääasiallisista pyrkimyksistä on karkottaa nämä tunteet ihmisistä. Se tehdään hyvin tietoisesti. Itse asiassa tämä tietoisuus on yhteiskuntapolitiikan pinnassa silmiemme edessä. Mietitään vaikka sosiaaliturvajärjestelmän tuhoamiseen tähtääviä ponnistuksia. Mikä niiden tarkoituksena oikein on? Taloudellisten ongelmien parissa on olemassa paljon juonittelua, joka kaikki on silkkaa hölynpölyä. Päämääränä on tietenkin vain se, että Wall Street takoo tulosta. Sen alla piilee kuitenkin jotain paljon syvällisempää. Sosiaaliturva perustuu inhimillisille tunteille ja luonnolliset inhimillisen tunteet pitää karkottaa ihmisten mielistä, etenkin muista ihmisistä välittämisen tunne. Sinä välität. On yhteiskunnallisesti ja yhteisöllisesti vastuullista välittää siitä onko työkyvyttömällä leskellä toisella puolella kaupunkia riittävästi ruokaa, tai josko vastapäätä katua asuva lapsi saa käydä koulua. Se tunne on välttämättä saatava kitkettyä ihmisistä. Heidät on saatava sanomaan: ‘Kuulepas, sinä olet persoonallinen, rationaalinen vaurauden maksimoija. Jos tuo työkyvytön leski ei pedannut omaa tulevaisuuttaan, se on hänen ongelmansa, ei sinun. Ei ole sinun syytäsi, ettei hänellä ole riittävästi syötävää, joten miksi välittäisit siitä?’”

Noam Chomsky: “On Anarchism” (suomennokseni ilmestyy Sammakolta 2009)

Suihkulähdeluettelo

Maailma on meille käsittämätön paikka. Joko se on muuttunut sellaiseksi tai sitten olemme alkaneet havaita sen sellaisena. Yhtä kaikki, se on virtuaalinen, hyperreaalinen sarjallinen tila, jota syleilemme epätoivoisena kuin rakastettua, jonka tiedämme lähtevän lopullisesti (mutta vielä, vielä hän on siinä). Tämä epätoivo saa hyperrealistit halveksimaan Marcel Duchampin museoon näytteille asettamaa readymade-taideteosta, sitä kuuluisaa pisuaaria, ja realistit ihailemaan.

Voitte huvittaa itseänne vaikkapa lukemalla Turun ylioppilaslehdestä tämänkertaisen Utupaikalla-kolumnini, joka sai roiskeensa dada-näyttelystä Lontoossa… teksti löytyy täältä.