Dogman antikristus

Kerrassaan mieluisa YLE:n raportoima uutinen on, että taannoin masennuksesta sairaalaan saakka päätynyt elokuvataiteilija Lars von Trier jatkaa filmien ohjaamista – tuolloinhan uutsioitiin, että von Trier tuskin jatkaa enää elokuvien parissa ja mainittua kommentoin myös Susi rajoilla (laittaisin linkin tähän jos muistaisin koska siitä kirjoitin) tuolloin …kuinka lienee toipunut kun elokuvan aihe on lapsensa kuoleman tuomaa tuskaa setvivä pariskunta ja perustavana argumenttina, että itse vanha vihtahousu on maailman luomisen takana – yhtä kaikki tuleva produktio “Antichrist” kuulostaa juuri sellaiselta elokuvalta jota viihdepläjäyksiin ja turtuneeseen illuusioonsa käpertynyt maailma kaipaa… go fot it Lars.

England Empire eli laadullisia analyyseja saarivaltion tilasta

Englantilainen imperiumi on nykyään surullinen ja kammottava retorinen myytti jota säilötään kulttuurin sisäänpäin kääntyneessä tyhjiössä kuin kuplalasta… jos se altistuu millekään ulkoiselle vaikutteelle, on selvää että se romahtaa kaikkien silmissä – todellisuudessa se on jo romahtanut, koska se ei voi olla yhteydessä mihinkään, käyttää vuorovaikutusta… se voi ainoastaan seistä tuijottamassa viktoriaanisesta ikkunastaan teekuppi ja skonssi kädessä ja puistella päätään nykymaailmalle, sulkeutua teeskentelyyn… romahtanut imperiumi siis kätkee nykyisyytensä ja käyttää hylkynsä keulakuvana pompöösiä traditiota: sen vastapainona Lontoossa (joka ei ole viiteenkymmeneen vuoteen todella kuulunut Englantiin) vallitsee vaihtoehtoinen monikulttuurisuus, jonka sisällä ei taistella elintilasta, vaan joka muodostaa ensisijassa vaa’an toisen kauhan, johon pinotaan aina juuri sopivasti painoa, jotta jonkinlainen teatraalinen tasapaino säilyy… sen vastapuolella oleva englantilaisuus on kuitenkin enää viktoriaanista tapakulttuuria, jonka keinotekoisuuden tunnustavat kaikki muut paitsi englantilaiset… tämän vuoksi maahanmuuttajan on henkisesti helppo tulla Lontooseen… ruumiillisesti häntä edelleen kidutetaan töillä, joita patalaiska englantilainen pehmopornon harrastaja ei osaa tehdä, koska hän on osa maailman mahtavinta teeskentelyä… englantilaiset eivät näyttäydy kadulla, eivät liiku kuin taksilla tai maan alla: he pelkäävät itseään – valkoisen englantilaisen tuntema vierauden pelko on tosiasiassa hänen omin käsin suorittamansa murhan tunnustamisen pelkoa… kaikki meni vituilleen, mitä nyt? …henkinen kansanitsemurha on tapahtunut, mutta väkevästi käytetty laadullisen englantilaisuuden ja imperiumin salavihkainen retoriikka jatkaa peliä upporasvapaistetussa mädänneessä kulttuurissa… kukaan ei tosin puhu Englannissa enää imperiumista vanhoja patriootteja lukuun ottamatta, mutta ihmisten kielenkäyttöön kuitenkin sisältyy implisiittinen oletus paremmuudesta – historiallisesti Englanti oli “suuri”, jos suurena voidaan pitää iljettävimpiä rikoksia ihmiskuntaa vastaan, kuten siirtomaa-aikaa, euroviisuesiintyjiä tai Margaret Thatcheria.

Suora fyysinen vai peitelty henkinen väkivalta?

“On jo riittävän ikävää, että omia lapsiamme pommitetaan television kammottavuuksilla, mutta olisi aivan eri juttu, jos poliisi hakkaisi heitä päähän ja kaikkialla olisi kidutuskammioita.”

Noam Chomsky