Kuurot vaikuttajat

huhtikuu 19, 2008

Tiibet” – Tiibetin ihmisoikeuskysymykseen vaikutetaan poliittisella tasolla, Vanhanen sanoi ja korosti, että Suomen mielestä politiikkaa ja urheilua ei pidä sotkea toisiinsa.

Vanhasen mukaan myös kisojen aikana olisi mahdollisuus käydä poliittisia keskusteluja.” (TS)

Tiibetin ihmisoikeuskysymykseen pitäisi vaikuttaa poliittisella tasolla, mutta kenelläkään tässä leudon mielipideilmaston säälittävässä peräkammarivaltiossa ei kuitenkaan ole mitään poliittista sanottavaa / tehtävää asialle: vaietaan ja lepytellään, vaihdetaan puheenaihetta ja kännykkäliittymää… tiedä sitten kuka on tuo salaperäinen “Suomi”, jonka mielestä politiikkaa ja urheilua ei pidä sotkea toisiinsa, mutta esimerkiksi itse en mitä ilmeisimmin siihen kuulu, koska minusta vaikuttaa naurettavalta, että dieetticola-pääministeri Matti Vanhanen aikoo puskea itsensä Pekingin massa-aivokuolemakisojen avajaisiin ja väittää, ettei sillä olisi mitään poliittista merkitystä, sillä sehän on suora statement vailla tulkinnanvaraa – ja sitten heti perään hän vielä lisää, että poliittisia keskusteluja voi käydä kisojen aikana… sen lisäksi, että Vanhis siis selittelee itsensä pussiin kahdella keskenään ristiriitaisella lausunnolla, hän myös vilpittömästi ilmoittautuu starttipistoolia pitelevään teloitusjoukkoon, jonka edessä stadionin seinää vasten on sakea joukko tiibetiläisiä, joita ystävälliset kiinalaispoliisit pitelevät otteessaan – ja ei muuta kuin ampumaan Matti, ja Matti osuu, koska on nähnyt telkkarista miten se kaikki tehdään… lisäksi tämä jo kuukauden päivät jatkunut kädenvääntö siitä, ovatko politiikka ja olympialaiset kytköksissä toisiinsa on autistisella tasolla: totta kai ne ovat… miten joku ammattilaisurheilun kaltainen kokonaan keinotekoinen sfääri edes voisi olla autonominen suhteessa sitä ylläpitävien maiden politiikkaan? …yhtä outo näkökulma kuin se, että liian harvoin kuolontapauksia enää nykyään aiheuttava autourheilu voisi auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta lisäämällä ihmisten tietoisuutta, kun tietoisuus lisääntyy pääosin tupakasta ja kaljasta, joita terhakkaat Formula-mulkut mainostavat kiesiensä kylkipaloissa …ja miten taulapäiset urheiljat kehtaavat käyttää argumenttia, että “me menemme Pekingiin vain kilpailemaan”, kun samaan aikaan elämästä ja kuolemasta taitetaan peistä kisakylän muurien takana, jonne kukaan ei arvaa katsoa, ettei joutuisi miettimään kuinka näin voi olla – kunhan saa juosta ympäri, hypätä hiekkaan ja heittää esineitä pitkälle, siinä elämänarvot, ei politiikkaa kiitos… kenties olisi syytä palkata Kiinan ystävällinen hallinto pieksemään olympiajoukkue ja ministerit, mitalit voisi sulattaa aseiksi, jotta pahimmat valloittajat, urheilijat ja jästipääpoliitikot saadettaisiin pidettyä pois maasta.