Potilaan kärsimysten pitkittämisen estetiikka

“Libertarianistiset ja anarkistiset liikkeet ovat olleet kovin lyhytnäköisiä ajaessaan oppiaan järkähtämättöminä ilman että ovat välittäneet inhimillisistä seurauksista. On siis täysin sopivaa… tarkoitan omasta näkökulmastani ja muutaman muunkin, ajatella valtion olevan lainvastainen instituutio. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että valtiota ei pitäisi joskus kannattaa. Toisinaan on vieläkin laittomampia instituutioita, jotka ottavat vallan, jos vähemmän lainvastaista järjestelmää ei tueta. Jos siis ollaan huolissaan nimenomaan ihmisistä, niin voidaan mennä konkreettiselle tasolle ja miettiä Yhdysvaltoja. Valtiosektori tekee kammottavia asioita, mutta se sattuu myös tekemään joitain hyviä tekoja. Vuosisatojen mittaisen laajan kamppailun tuloksena ollaan saatu aikaan minimaalinen sosiaaliturvajärjestelmä, joka tarjoaa apua köyhille äideille ja lapsille. Kun valtion rooli minimoidaan, nämä edut joutuu vaaraan. Anarkistit eivät vaikuta ymmärtävän, että heidän pitäisi kannattaa valtiota. He vain liittyvät äärioikeistoon sanomalla, “Kyllä, meidän on minimoitava valtion rooli” tarkoituksenaan antaa lisää valtaa yksityisten sortajien käsiin, jotka ovat kansalle käsittämättömiä ja täysin totalitaristisia. [...] Jos ihminen on kiinnostunut siitä, riittääkö seitsenvuotiaalla lapsella ruokaa, silloin on kannatettava valtiosektoria tässä kehitysvaiheessa ja samalla tiedostettava, että pitkällä tähtäimellä se on laiton. Tiedän monien ihmisten ajattelevan, että tämä on vaikea kysymys ja minua itseäni kritisoidaan jatkuvasti vasemmiston suunnalta, että en pitäydy periaatteissani. Heille periaate tarkoittaa valtion vastustamista, vaikka sen kautta he sattumalta asettaisivatkin vallan yksityisten totalitarististen organisaatioiden käsiin, joista on ilahduttavaa nähdä lasten nääntyvän nälkään. Uskon, että meidän on pystyttävä pitämään nämä seikat mielessämme, jos haluamme ajatella rakentavasti tulevaisuuden ongelmia. Itse asiassa valtiosektorin suojeleminen tänä päivänä on askel kohti valtion hävittämistä, koska se pitää yllä julkista tilaa, jossa ihmisten osallistuminen, organisointi ja poliittinen vaikutus käyvät mahdollisiksi, vaikkakin rajoitetulla tavalla. Jos se poistetaan, me palaamme […] diktatuuriin tai kenties yksityiseen diktatuuriin, mutta se tuskin on askel vapautumista kohti. Tarkoitan, että ihmiset voivat tulla fraasin “minimoikaa valtiovalta” viettelemiksi ja jäädä ikään kuin niiden satimeen ilman että ajattelevat mitä se tarkoittaa. Se on valtiovallan vähentämistä ja vielä pahemman vallan kasvattamista. Se ei tosiaan ole anarkistinen päämäärä.”

Noam Chomsky: “Esseitä anarkismista” (On Anarchism, suom. Ville-Juhani Sutinen)

Punainen viiva ja muita kepeitä juttuja kotiin palaamisen sivuistuimelta

Suomi, toukokuu, säyseät paviaanit kerääntyvät vastaanottimiensa ääreen ilta toisensa jälkeen nostattamaan hämmästyttävästi kansallisen oma-arvontunnon peittävällä maalilla maalattua ruosteista tukipylvästä oikein porukalla pystyyn, sillä jossain laatikossa on nyt miljonäärejä keppeineen jäällä liukastelemassa toistensa lempeisiin syliin ja sullomassa pyöreää kumista valmistettua pelivälinettä laiskana riippuvaan verkkoon – voi miten ihanaa, voi jättää amerikkalaisen sarjan yhden jakson katsomatta kun on miehekästä draamaa ja syvällisiä väliaikahaastatteluja (”Kuinka aiotte kääntää pelin eduksenne?” ”Pitää vain tehdä enemmän maaleja”), voi unohtaa työ- ja aviopaineet, aivopaineet, voi harrastaa seksiä useammin kuin urheiluruudun jälkeen lauantaisin, voi juoda kaljan, voi juoda toisen, syödä makkaraa, leikkiä lasten kanssa ja pelastaa maailman, voi puhua muustakin kuin asuntolainojen koroista & energiansäästölampuista työpaikan kahvitunnilla, voi olla nostalginen, herkkä, antaa tunteidensa näkyä, voi ottaa lomaa, kaikki ymmärtävät kun kyseessä on kansallisten kalsareiden nostaminen nilkoista …en minä jääkiekkoa vihaa, ajatellako sitä nyt oikein minään ylipäänsä sen enempää kuin valmissalaatteja tai halpahalliketjun vaatteita, mutta on hämmästyttävää kuinka ihmiset reagoivat siihen – kuinka juuri jääkiekko kaikista mahdollisista lajeista lykkii jonkinlaista abstraktin suomalaisuuden halkoa kaikkien rintojen kamiinoihin… eikö vain olisi mahdollista kytkeä mallioppimisen kautta samaa ”fiilistä” (good god how I hate that expression) mihin tahansa yhtä triviaaliin kuten vaikkapa kevytnakkien syöntikilpailuun, poliisien rivitanssiin tai saappaanheittoon (joka traagista kyllä on eräs suosituimpia urheilumuotoja lapsuuden kotikaupungissani)? …ilmeisesti kyse ei näet ole siitä, että urheilua seuraavat vimmastuisivat lisää lätkän maailmanparhauden kemujen koittaessa, vaan sen ohella myös siitä, että ajatuksensa sivuun laittavat & kaukalon digitaaliselle laidalle raahautuvat nekin jotka tavallisesti eivät innolla seuraa haitallisia maailmanlaajuisia ihmisoikeuksien loukkauksia kuten Formula-kilpailuja, jonka rinnalla Venäjän pompöösi voitonpäivän paraati vaikuttaa rauhanomaiselta sunnuntaiajelulta ja aiheuttaa paljon vähemmän globaalin katastrofin pelkoa… tiedän, että joku tutuistani ryhtyy puhumaan jääkiekon estetiikasta tämän jälkeen, puhu: minä vastaan… keskustellaan muustakin kuin siitä kuinka puukot jalassa leikkikentällä äimistelevät aikuiset miehet viitsivät taantua (tai mikä pelottavaa, olla sitä) leikkikoululaisten tasolle ja paukutella toisiaan nyrkeillä naamaan… tämä perspektiivistä kotiin palattua – matkan jälkeen ryhdyn laatimaan Valko-Venäjästä kulttuuris-yhteiskunnallis-esteettistä esseetä, jonka kenties julkaisen lyhennettynä jossain lehdessä, koko versiona myöhemmin esseekokoelmassa – roiskeita & lastuja kai tännekin… Tartosta en kirjoita mitään, mutta kiitän auliisti Prima Vista -kirjallisuusfestivaalia (joka ei omasta kepeää huvittuneisuutta aiheuttaneesta sloganistaan huolimatta ole ”Pohjoismaiden suurin”, mutta annetakoon se anteeksi) Suomi-instituuttia, Maria Untia, runojamme tulkannutta Triiniä, ja varsinkin viimeisen päivän järjestelyitä jokilaivaristeilyineen, ynnä nerokkaita mieliä illan keskusteluissa Mehis Heinsaaria, Wimbergiä, Villu Tammea, jotain näyttelijää vihdan kanssa, keramme samana aurinkoisena päivänä esiintyneitä nuoria kirjailijoita ja kaikkia joiden nimiä en muista enää.