Just a Thought: kepeä apokalypsi

toukokuu 18, 2008

Maapallo
Suurin osa ihmisistä ymmärtää, että maapallo on tuhoutumassa.

Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä, että he itse tuhoavat sen.

Posted in Aforismin perkeet, Ajatuksia maailman tilasta, Apokalyptisiä enteitä, Etiikka, Fragmentit, Mielipidot, Politeia, Second opinion, Utopia / Dystopia | 5 Comments »

5 Responses to “Just a Thought: kepeä apokalypsi”

  1. Teemu Says:

    toukokuu 19, 2008 at 2:26 pm

    Tuotahan voisi jatkaa ikuisuuksiin, vaikka niinhän se on.

    Osa ihmisistä yrittää pelastaa maapallon.

    Osa niistä yrittää.

    Osa alkaa puutua.

    Osa niistä yrittävistä ei enää jaksa yrittää, kun maailma ei tule valmiimmaksi.

    Osa on jo osaksi luovuttanut, muidenkin pitäisi, että kannattaisi.

    Joku ehti kuolla.

  2. Leila Says:

    toukokuu 19, 2008 at 2:53 pm

    Ja osa ahdistuu siitä, ettei mikään mitä koettaa tehdä, kuitenkaan riitä, koska se on niin häviävän pientä sen rinnalla, mitä olisi tehtävä. Ja tekee kuitenkin, ja tekee yhä enemmän. Jospa ne tekisivät enemmän, jotka voivat: ne jotka päättävät muiden tekemisistä. Minä en kykene estämään Ideaparkia Vihtiin, en kuudetta ydinvoimalaa, en rakennuttamaan tuulipuistoja. Minä voin alkaa lajitella entistä tarkemmin, kävellä autoilun sijaan, jättää lentämättä kaukomaihin ja muuallekin vain ani harvoin. Mutta mitä sitten… Voi Ville-Juhani, mitä on tehtävissä? Vihreiden teesi on: jätä lapsillesi parempi maapallo kuin tämä on. Minun lapseni ovat jo kohta molemmat aikuisia, hekin tekevät jo ratkaisevia tekoja. Mutta huonomman maapallon he näyttävät saavan.

  3. Ville-Juhani Sutinen Says:

    toukokuu 19, 2008 at 6:16 pm

    Tavallaan näitä “premissejä” voisi tosiaan jatkaa loputtomiin mutta alleviivatakseni pointtia pitäydyin juuri kahdessa pääasiallisessa: valitusta ja hölynpölyä kuulee kaikkialla, mutta lopulta juttu tiivistyy noihin lauseisiin… jos ajatellaan sokraattisesti, että hyve = oikea tieto, vaikuttaa siltä, että suuri osa ihmisistä tyytyy retoriseen maailman tilaa päivittelevään tekopyhyyteen peittääkseen sen, etteivät todella tiedä missä mennään… sinänsä kummallista jos ajatellaan analogian kautta: jos insinööri saa kuulla, että hänellä on syöpä X, uskoakseni hän haluaa tietää kaiken sairaudesta, mahdolliset parannuskeinot, selviämisprosentin jne. ja muuttaa elintapojaan vaadittavan radikaalisti, mutta jos maapallo sairastuu, ruikutetaan ja teeskennellään sen sijaan että todella muutettaisiin käyttäytymistä, paetaan “ei me vaan muut” -sermin taakse, eikä ainakaan tunnusteta vallitsevia tosiasioita… ainoa ratkaisu jonka kautta itse pystyy ylipäänsä perustelemaan vahingollisen olemassaolonsa on se, että voi ainakin tiedostaa asioita sen sijaan, että lepyttelisi mieltään katsomalla autourheilua – ainakin minä olen ajautunut tuohon Leilan kuvaamaan epätoivoon ja ahdistukseen, minkä ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa turtumista ja luovuttamista… voi tehdä juuri noita asioita, vastustaa niitä johon ei suoraan voi vaikuttaa… osaavammat rakentavat pommeja, jänishousut yrittävät epätoivoisesti saada aikaan sanallisia iskuja, jotka harmillisen usein ovat aivan liian tehottomia: saarnataan omalle seurakunnalle… tulevaisuus on velka, jonka me olemme ottaneet tulevilta sukupolvilta ja jota emme totta vieköön kykene maksamaan koskaan takaisin – mitä on tehtävissä? Tieto lisää tuskaa, mutta sitä on hankittava lisää…

  4. Teemu Says:

    toukokuu 20, 2008 at 3:51 pm

    Voiko kysyä: tutkitaanko liikaa?
    Käsittääkseni vallitseva arvio asiaa sivuavalla tieteenalalla on, että maapallo tullee tuhoutumaan jossakin vaiheessa kuitenkin. Tällä en itse halua maalata piruja seinille, mutta ehkä se yleisesti niin tekee; aika ajoin tulee tutkimuksia ja niiden tuloksia joista käy ilmi melko infernaalisia odotusarvoja.
    Murentaako se nykyihmistä?
    Esimerkkinä veden puute, jonka tulevat polvet kohtaavat? Mikä neuvoksi, mitä sen suhteen voi tehdä?

    Itsekin käyttäytyisin kuten Leila, mutta ongelman ydin juuri onkin tuo: vaikka kuinka ja miten niin siltikin niin vihreä eläminen tuntuu välistä typeryydeltä kun se ei esim. itä-naapuria hetkauta mihinkään. Tosiasia kuitenkin on se, että maapallon arvojen mukainen eläminen alentaa elämänlaatua; enkä nyt halua kuulostaa pölvästiltä, vaan tuon julki kiteytyvän ytimen. Kierrätys ym. on tehtävä helpoksi, vihreys on tehtävä helpommaksi kuin nykyisyys, suurteollisuuden on mentävä edellä, ihmiset kyllä seuraavat. Huonommin ihminen seuraa yhtä ihmistä kuin isoa liutaa, ja se, että yksi kerrallaan kerätään kansakuntaa mukaan marssille on järjettömän hidasta.

    Tästä esimerkkinä: minua ainakin vituttaa suuresti kun kävelen Helsingissä Rautatientorilla ja siinä matkalla (johtuukohan pitkästä fledastani…?) kohtaan keskimäärin kolme Unicefin tyyppiä, viisi Greenpeacen, kahdeksan Amnestyn jne jne jne. Mistä näidenkin markkinastrategiat on tehty? Nyt sen sijaan, että saisivat kerättyä nimiä listaan ja ennen kaikkea muutettua maailmaa he ärsyttävät ja kiusaannuttavat suomalaista perusluonnetta.
    Oma asenteeni on, että teen sen minkä voin, mutta kohtuuden rajoissa. En kävele 20km mittaista työmatkaani koska yhteiskunta ei sitä tue milläänlailla enkä minä ole robotti, joka jaksaa kävellä päivisin 40km ja tehdä työt siihen päälle.
    Yhteiskunta mukaan tukemaan pienen ihmisen yrityksiä.

    Ihmiset haluavat olla vihreitä, ja luulen että olisivat valmiita tekemään, mutta se vaatii paljon kehitystä. Se on tehtävä helpommaksi, ja se on tehtävä viisaasti, se on markkinoitava viisaasti. Ja on aloitettava oikeista päistä. Se, että vedetään nekkuun stadissa ei ole oikea.

    Nykymaailma on yksilökeskeinen; siihen on erittäin vaikeaa mahduttaa ympäristöasioita, koska jokaisen mieli liikkuu omassa elämässä: “ole onnellinen”,”käy terapiassa niin voit kohdata omat lapsuutesi haavat ja olla enempi sinut itsesi kanssa,opi tuntemaan itsesi”,”muista vapaa-aika jotta jaksat töissä paremmin”. Miten tuollaisessa oravanpyörässä voisi jaksaa keskittyä vielä enemmän muihin?

    Eniten pännii se, että nykynuorisoa, näitä sukupolvia jotka astuvat tai ovat astumassa sisään syytetään itsekkyydestä, siitä, että ovat tuhoamassa luontoa.
    Minne jää historian vastuu? Jos olen ymmärtänyt oikein, niin damage-controllia harjoitetaan niin paljon kuin mahdollista, mutta jospa jotkin asiat ovat jo peruuttamattomia? Vihaan ajatusta, että entisaikaan ihmiset olivat typerämpiä, ettei silloin osattu ajatella luontoa mukaillen. Se on aliarvioimista, enkä haluaisi siihen ryhtyä. Se ei ole selitys, mikä on siis syy?

    Edelleen olen sitä mieltä, että näitä asioita pitäisi lähestyä kahdesta kulmasta: yksilö- ja yrityslähtöisistä. Hyvin yksinkertaista, eikö? Itsestäänselviä suorastaan.
    Miksi sitten niin ei tehdä? Miksi Greenpeacen edustajia könöttää Helsingin Energian hiilikasoissa osoittaassa mieltään? Ei ärsyttämällä mitään aikaiseksi saa, sitä on nyt tähän asti kokeiltu, ja tulokset ovat sontaa.

  5. Teemu Says:

    toukokuu 20, 2008 at 3:51 pm

    Tsori V-J, tuli melko pitkä litania.

Leave a Reply