Uusia luontomerkkejä

Käsitteen ”luontoystävällinen” tilalle on viipymättä lanseerattava ilmaisu ”vähemmän luontoa vihaava”, sillä mikään luontoystävälliseksi itsensä nimeävä artikkeli tai tuote ei milloinkaan todella auta tolkuttomaksi käynyttä tilannetta, ainoastaan höllentää hirttoköyttä, jossa maapallon ekokatastrofi riippuu… ilmiö on sama kuin jos lapsia julmasti kurittavaa pedagogia kutsuttaisiin ”lapsiystävälliseksi” – tietenkin, jos suhteutetaan lapsenmurhaajiin ja pedofiileihin, kuten luonnon tapauksessa rata-autoiluun ja raskasteollisuuteen, mutta kenties ei silti niin ystävällinen… voisi lanseerata ”vähemmän luontoa vihaava” -tarroja ja labeleita, joita vain sopivan laimeasti elonkehää kiduttavat ja sen todistamaan onnistuvat artikkelit ja toimet saisivat osakseen… näin ollen ekologisen tietoisuuden tekopyhän aneen ostaminen ei kävisi ihmisiä kusettavan liukkaan retoriikan kautta niin vaivattomasti – ainakin meidän pitää näet kärsiä siitä mitä teemme, vaikka emme voisi vähentää sen tekemistä.

Yhteiskunnat vaakakupissa, eli teoria häiriintyneestä painovoimalaista

“Demokratia tarkoittaa sitä, että kansalaisia estetään vaikuttamasta asioihinsa ja että tiedonvälitys pidetään tiukasti kontrollissa. Tämä saattaa kuulostaa hieman oudolta määritelmältä, mutta on tärkeätä ymmärtää, että se on vallitseva käsitys länsimaissa.”

(Chomsky: “Mediakontrolli”, s. 12,)

…alkaako kuulostaa tutulta? …kenties esimerkiksi Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukašenkan diktaturisen kammottavat hallitsemismenetelmät ovat oman vallitsevan käsitteemme mukaisesti varsin demokraattisia, ja mikä ajattelematonta ensi alkuun kauhistaa, pitkälti samanlaisia kuin omassa maailmassamme, jossa vaikutuksen suoruus peitetään ja me tuudittaudumme vaivatta karkuun pahaa Luka-setää, kun meille kerrotaan että täälläpä se demokratia vallitsee, saatte ihan itse valita kuka pääsee ottamaan vastaan kelpo rahoja kampanjansa aikana ja sitten edistämään Sukarin tai muiden epämääräisten ryhmittymien taakse kätkeytyvien ajatusgryndereiden Ideaparkeja ja tittelitavoitteita… me kun niin kovasti haluamme uskoa siihen, että demokratia toimii, ja siksi uskomme, yhteisymmärryksestä suljemme silmämme kuin kaivon, johon joku on pudonnut ja toteamme vaitonaisella äänellä: ei täällä mitään tapahtunut… näennäisjärkyttynyt, mihinkään tähtäämätön päivittely on parasta mihin yhteiskunnallisesti patalaiska raitasolmio näillä leveyspiireillä pystyy – pääsemme helpolla, koska meidän ei tarvitse kyseenalaistaa mitään: riittää, että uskoo elävänsä toimivassa yhteiskunnassa tai ainakin todellisuudessa joka ei ole esimerkiksi suorasuokaisen Valko-Venäjän kaltainen… juuri tämän harhan sisällä meidän annetaan toimia muka vapaasti: me voimme valita omat kalsarimme, einesnakit tai maksalaatikon, voimme valita hoidatammeko hampaamme yksityisellä vai julkisella puolella (vai jopa Virossa), valita mitä elokuvaa katsomme – mutta emme todella valitse, noudatamme normeja, jotka ovat nuoremmille sukupolville yhä enemmän luonnollisina pidettyjä, vaikka ne sisältävät hyväksikäytön eetoksen… meidät toisin sanoen tainnutetaan, me katsomme elokuvaa ja nyökkäämme sen tulkinnalle historiasta, koska emme pidä sitä tulkintana, vaan historiana – kaikki vain sen vuoksi, että pitkän aikaa sitten valtiomme ovat muuttuneet fiktiosta simulaatioksi, ihmiset pampuin hallittavasta karjasta aivopesuloissa vapaaehtoisesti viivytteleväksi roskasakiksi:

“Kansan tulee istua yksin television ääressä, joka poraa heidän kalloonsa viestiä, jossa sanotaan, että elämän ainoa arvo on hankkia lisää tavaroita, tai elää niin kuin se rikas keskiluokkainen perhe jota katselet ja jolla on kivoja arvoja, kuten sopusointu […] Lauman huomio tulee suunnata muualle. Sen pitää katsoa jenkkifutiksen Superbowlia tai komediasarjoja tai väkivaltaisia elokuvia. Aina silloin tällöin lauma pitää houkutella hokemaan merkityksettömiä iskulauseita, kuten: ’Tue joukkojamme.’ Heidät täytyy pitää peloissaan, koska jos he eivät kunnolla pelkää ja säiky vaanivia piruja, jotka tulevat tuhoamaan heidät mistä milloinkin, saattaa joku alkaa ajattelemaan.”

(Chomsky: “Mediakontrolli”, s. 26-27).