Lestistään rimpuilevista

Kuten olen ennenkin riitasointuiseen pasuunaan puhaltanut, kirjailijaksi tulemisen halun on ehdottomasti sijaittava jossain muualla kuin pyrkimyksessä tulla kutsutuksi “kirjailijan” nimellä hölynpölymedioiden “artikkeleissa” tai värikkäitä drinksuja tarjoilevien punaniskabaarien tiskeillä, kuten niin monen tektsibulvaanin tapauksessa nykyään ikävä kyllä on… en tohdi pidemmin naarata sitä, miksi hyviksi kirjailijoiksi ryhdytään: syyt tuskin ovat sen kummallisemmat kuin sairaanhoitajan, lentokapteenin, LVI-asentajan tai matonkutojan ammateissa – niihin kaikkiin näet liittyy oma tekninen ja luova hienovaraisuutensa, kunnianhimo ja pyrkimys vaikuttaa ihmisiin tai ainakin heitä ympäröivään todellisuuteen, siis aivan samoin kuin kirjallisuudenkin tapauksessa… ainakaan mitään taiteilijamyyttiä on turha elättää, mutta toki jokin voimakas halu alalle on sellaisella joka on valmis tyytymään epävarmaan pikkunakkitoimeentuloon vakaan keskitulon sijaan (tai sitten me emme vain osaa mitään muuta) …mieleen muuten kolahti arvostelukappaleita hakiessa, että jos uskoisimme sinisin silmin ja pellavapäin kustantamoiden tiedotteisiin olisi Suomessa yhtä paljon “lupaavimpiin nuoriin kansainvälisiin kirjailijoihin” lukeutuvia ja “klassikoarvon saavuttaneita tekijöitä” kuin on kirjailijoitakin – ei ole, jotkut heistä ovat väärässä paikassa, liian moni…