Tarzanov

Kun Venäjän ”oikea” presidentti Med-jotain ratkoo maan todellisia, kivistäviä ongelmia, seikkailee huimapää entinen suuri johtaja, pääministerinä ilmeisesti rutkasti vapaa-aikaa saava V. Putin Siperian erämaissa kuin fiktion sankari ikään ja pelastaa luonnontutkimuksen tuoksinassa kokonaisen tv-ryhmän valtavan Amurin tiikerin kynsistä (YLE:n uutinen) …tietenkin heti kun valpas mieli kuulee tästä Rossija-kanavan mahtavasta propagnadaskuupista, ryhtyy se pohtimaan miksi tällaisesta otaksutusta urotyöstä uutisoidaan juuri nyt ja nimenomaan tällaisella tavalla? …virkaheitto entinen presidentti & nykyinen pääminiä representoidaan jonkinlaisena luonnonyhteydessä elävänä neomodernina stahanovina, joka vallan kahvasta otettaan hieman hellitettyään heittäytyy myyttiseksi sankariksi, villiksi ja vapaaksi päämiehen roolin kehyksistä… hän voi suorittaa sankariteon, joka on objektiivisesti harmiton: ei monimutkaisia poliittisia suhteita, ei painostusta tai etujen vyyhtiä: vain myyttinen ihmisen ja luonnon kohtaaminen, jonka maskuliininen “papa” ratkoo… en tiedä (eikä minua kiinnosta)  mikä on jutun todenperäisyys, merkittävää on ainoastaan sen, sanoisinko semioottinen arvo juuri nykyisessä tilanteessa… Putin-myytin luominen on tietenkin oivallinen keino vetää huomiota pois (tai ainakin lohduttaa – vielä on jotain aitoa) ikävämmistä ja liian sotkeutuneeseen solmuun ajautuneista Euroopan Unioniin, Georgiaan ja Etelä-Ossetiaan liittyvistä kysymyksistä… vähän tulee mieleen sellainen karikatyyrinen jurottava mies, joka vaimon nalkuttaessa painuu metsään haulikoineen tuikkimaan päiviltä viattomia kanervikon kanssaeläjiä: siellä, Siperian tutkimattomilla taipaleilla, kansankin sielu puhdistuu, pähkäilee Rossija-kanava – ja Vladimir se vain mittailee Amurin tiikerin kulmahampaan pituutta, siitä ei ainakaan voi kiistellä… se on selvä luonnonlaki, kenties jopa metafora: kuka rientää hätiin ja taltuttaa rajakahinat, merkitsee viholliset ja aitaa heidät tarhoihin?

Aivotyön tulos

- Kuminauhaa voidaan venyttää tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos se katkeaa, toimintakyvyn romahdus voi olla totaalinen.

Kiti Müller

Ainakin kaikki kirjailijat voivat huokaista kuin virkaheitot palkeet ja painaa päänsä pielukseen, poimia käteen nivaskan tyhjiä papereita, jotta uni tulisi, sillä YLE:n raportoima uutinen toteaa, että luovuus ja tehokkuus eivät sovi samoihin aivoihin, eivät ainakaan pitkäksi aikaa… siis tulkoon tuntien tupakkatauot flow-periodin jälkeen, viikkojen matkat kun sikermä viimein on viimeistelty, sillä tieteen puolijumalat ovat lunastaneet tehokkuuden paineet taiteilijoiden harteilta… kaikki muistanevat Oscar Wildesta kertovan anekdootin: kirjailija Wilde astuu prameisiin juhliin nukkavieruna, silmät verestäen… kutsujen isäntä toteaa leikillään tuomiten: ”Kas, kirjailija Wilde, tervetuloa! Lienette työskennellyt ankarasti, kun näytätte noin nuhjuiselta?” Oscar vastaa nasevaan tapaansa: ”Voi kyllä, totta tosiaan. Aamulla lisäsin yhden pisteen runooni, iltapäivällä otin sen pois.” – siis heretkää työskentelemästä saadaksenne jotain aikaan, oi kuhilaat, sillä meille ei makseta urakka- tai tuntipalkkaa, täällä näet ainoastaan paha saa palkkansa,  eikvätkä oblomovit välitä siitä tuon taivaallista, tuhahtavat vain ja kääntävät kylkeään.