Mon Dieu!
syyskuu 9, 2008
Viime kuukausina Ranskassa on parlamentaarisin tms. keinoin laadittu jostain syystä päätä pahkaa lukuisia suorastaan innoittavia päätöksiä – ensin pursotettiin kelpo lisävero ravintoarvoltaan syöjiensä älykkyysosamäärää käänteisesti vastaavalle rasvaiselle roskaruoalle, mikä on vain oikeus ja kohtuus tupakoitsijoita kaksinaamaisesti ja tekopyhästi sortaville ihrakyljille (ei, en puolusta tupakointia mutta sanonpa vaan, että kaikkien paskaeinestä botox-huuliensa välistä happojuomilla kuritettuun mahalaukkuunsa mättävien ylilihavien tomppelien pitäisi saada vastaavaa syrjintää ja ylimielistä halveksuntaa osakseen kuin savukkeidenkin kuluttajien), minkä jälkeen maassa kiellettiin imeväisikäisille lapsille suunnattu kaupallinen televisiokanava (kenties vanhemmat tapaavat äidinmaitovastiketta television edessä latkineet pikku potsinsa jälleen pitkästä aikaa) ja lopulta tänään ounastellaan, että ranskalainen oikeusistuin julistaa näpertäjien laajimmalle levinneen sairaalloisen punaniskahuijauksen eli skientologian ”järjestäytyneeksi petokseksi” – presidentistään huolimatta Ranska on Euroopan nerokkaimpia maita, josta erään kuulemani anekdootin mukaan tulevat “parhaat kirjailijat ja huonoimmat filosofit”, mutta sielläpä lukuisat filosofit ovatkin selvästi fiktiota laativia skribenttejä parempia kaunokirjallisessa ilmaisussaan.
Just a Thought: aneiden lunastajista
syyskuu 9, 2008
Pölyjen pyyhkiminen television päältä ja kuvaruudusta ei tee lähetettävästä ohjelmasta yhtään parempaa.