Perversio

“Kaikenlainen peittely (mystifikaatio), monet eri versiot, kaikenlainen provosoiva keskustelu vaikuttaa minusta äärettömän paljon kiinnostavammalta kuin lopullisesti muotoillut korkeammat totuudet.”

Juri Andruchovyts

Hyllyssäni pitkään ollut, kerran vuosia sitten aloittamani mutta joskus pidemmän matkustuksen vuoksi kesken jäänyt ja hyllyyn tutulle paikalleen silmätikuksi palannut Juri Andruchovytsin Perversio (Loki-kirjat 2000), on kaikesta kikkanokkaisesta pikkunokkeluudestaan huolimatta erinomaisen välähtävä ja arkistoja sotkuun silottava kirja, kokeilevan proosan alkupala, joka on jatkuvasti vaarassa roihahtaa ja romahtaa kuin mikäkin Hindenburg, mutta säilyttää kuitenkin  malttinsa, vaappuen, kepeänraskaana ja uljaana leluna… keinojen karhunraudoistaan huolimatta se ei ole kovinkaan vaikealukuinen teos, joskin vaatii kapallisen pitkäjänteisyyttä palasten yhteen ymppäämisesssä (ilman fragmentaarisuutta teos olisi melkoista roskaa) ja äänten jatkuvassa varianssissa (voi lukijarukkaa, joka ei voi samaistua leppoisaan souturetkeen kanaaleilla), joista niistäkin suurin osa on kuitenkin hyvin perusteltuja, oikeastaan vähän liiankin kauas kättä lukijan suuntaan kurottavia, sillä luovan hämmennyksen hetkiä (…kuka puhuu? …kenelle? …miksi? etc.) ei juurikaan synny… yhtä kaikki Perversio riemuitsee ja leikittelee, sahaa linssiin mutta pyytää anteeksi… se kertoo ulkoisesti kumean tarinan ukrainalaisesti runoilijasta ja taiteilijasta Stan Perfetskystä (jolla on neljäkymmentä muutakin nimeä), joka kutsutaan Venetsiaan jonkinlaiseen hämärään seminaariin koskien “maailman postkarnevalistista päättömyyttä” – tämä on ulkoinen kehys, johon post-post -maailma asetetaan kieppumaan, särkymään, sätkimään ja leviämään kaikkialle kuin kirjat, joita yleisö viskoo seminaarin erään puhujan päälle, kunnes sivut, tiedot, koriste-esineet, vuosisatojen takaiset patsaat, kattokruunut ja ihmiset itse ovat suloisessa sekamelskassa, tarinoiden, valheiden ja historian krääsän vyyhdessä, mitä tapausta seuraa vain hillitön delirium ja katoaminen yliviritettyyn merkitystilaan… teos johdattaa harhaan mutta pitää suunnan ja alueen tiedossa kuin vanhan kaupungin sokkeloisilla kujilla kulkeva flanööri… se hämää mutta tunnustaa hämäyksensä samassa lauseessa ja jatkaa nikottelematta eteenpäin… Andruchovyts on kirjoittanut mainion kirjan, joka ainakin vuotta julkaisunsa jälkeen oli jo livistetty piiloon pokkarihyllyjen alustoiksi – aivan syyttä suotta, sillä teos tulisi nostaa uudelleenkin esiin, samoin kuin ukrainalainen kirjallisuus ylipäänsä, sillä siksi hillitöntä ideoiden draamaa, kaunista surua ja itäistä melankoliaa sieltä löytyy turpean tuulipukuteutoninkin tarpeisiin… näin Juri A. itse kuvailee teoksensa nimen takilaa:

“Kirjan ukrainankielinen nimi Perverzija heijastaa Venetsian kaupungin ukrainalaista nimeä, ‘Venetsija’ (vokaalit e-e-i-ja). Lisäksi nimi leikkii muutamalla ukrainalaisella ilmauksella: ‘pervertos’ joka tarkoittaa jonkinlaista yllättävää murrosta tai äkillistä muutosta, ja ‘pryverztysja’, joka puolestaan merkitsee tulla nähdyksi painajaisessa. Sitä paitsi nimi on foneettisesti hyvin lähellä päähenkilön Perfetskyn nimeä, ja siinä kuuluu etruskien kuolemanjumalan Perzu Verzun nimi (josta juuri juontuu myöhempi latinan sanan ‘persona’, joka alunperin on saattanut merkitä kuolinnaamiota). Naamio ja naamioituminen ovatkin monessa mielessä romaanin avainkäsitteitä. Mutta on parempi että muut kuin minä purkavat tätä.” (Lokin haastattelu täällä).