Monokkelien alennusmyynti, eli pasaati joka ajoittuu sattumalta vaalien jälkeiselle viikolle

On alituiseen suivaannuttavaa kuinka retoriikan raastuvassa pöllytetty käsite ”monikulttuurisuus” sotketaan päätä pahkaa jonkinlaisen hegemonisen yhtenäiskulttuurin ilmapumppuun – toisin sanoen jos ryhdytään keskustelemaan yhteiskunnasta, jota voisi vaikka kutsua ”hajakeskitetysti tasapainoiseksi”, se ei tarkoita, että omassa umpimielisessä liemessään hautuvan typerän Suomen löylykaappi avattaisiin vilulle, joka on silkkaa pohjoisamerikanisoitua yhtenäisen säärintaman puremaa tainnuttavaa höttöä, vaan se viittaa monien eri kulttuurien yhdistämisen luomaan tunnustetusti herkkävireiseen, yhteisölliseen, ristiriitaiseen mutta juuri sen kautta kehittyvään (enkä tarkoita taloudellista kasvua vaan pikemminkin kehittyvää inhimillisyyttä) kulttuuriin… toisin sanoen se ”monikulttuurisuus”, jota parlamentaarisen paukkumaissipurkin ravintoarvoltaan tyhjistä paukapäistä tietty osa käyttää keppihevosenaan, tarkoittaa todellisuudessa yhtenäisen infantiilin suomalaisen kulttuurin hallitsemaa näennäisesti moniarvoista mutta ehdottoman monotonista ja pakkopaitoja ALEssa kaupittelevaa kulttuuria, jonka avulla on hyvä mielistellä pölvästejä niin vasemmalta kuin oikealta… värvärit ja lupsakat populistit väläyttelevät mielellään kaikkia kauheuksia, joita maahanmuuttajat aiheuttavat mutta eivät ymmärrä, että 1) suurimmassa osassa tapauksia kyseessä on silkka tulkinta, tilastollinen totuus kyllä, mutta totuus jonka arvon kysymyksenasettelun nyrjähdys määrää, jolloin suomalainen Hankkijan lippiksen alla vaimon pieksäntää suunnitteleva ”pojat on poikia” -rikollinen jää huomaamatta, ja että 2) ne ongelmat, joita ei lasketa edelliseen kategoriaan, ovat pitkälti näennäisen, tekohengitetyn eikä enää tippaakaan ”suomalaisen” yhtenäiskulttuurin pakotteiden aiheuttamia ongelmia, kun se yrittää henkitoreissaan väkipakolla hallita jotakin… olkoon, että tyylillisesti tämä on ad hoc -ratkaisu, mutta suurin osa maahanmuuttajien aiheuttamista ongelmista loppuisi siihen paikkaan, kun vihanneksena koomapedissä konein orgaanisesti elossa pidetty ”suomalainen yhtenäiskulttuuri” (joka on pitkälti juuri henkisten saumojen välistä ihmisiin tursunnutta ja muilta lainattua, kansantalouseepoksissa & koneiden käyttöohjeissa opetettua epäsuomalaista hississä viihtymistä) kutistettaisiin tasa-arvoiseksi muiden mahdollisesti (ja jostain kumman syystä) vierellämme elää & asua haluavien erilaisista taustoista tulevien ihmisten kulttuurien kanssa, jolloin annettaisiin edes mahdollisuus käsitteelle ”monikulttuurisuus” eikä vain ajettaisi sen rattailla kohti vitivalkoisten äijien täyttämä saunaa, jossa asioista oikeasti päätetään… en sure sitä etten pidä lukuisista suomalaista ihmisistä (sama pätee toki lukuisiin ulkomaalaisiin, mutta heitä on enemmän, joten prosentuaaliset mahdollisuudet samanhenkisten ihmisten löytämiseen ovat suuremmat), osaa jopa vihaan… en tunne halua puolustaa löysänä keltuaisena jokaiseen soveliaaseen väliin taipuisasti suostuvaa ”suomalaisuutta”, afaattisten häkkieläinten oikeutta mellastaa muiden kustannuksella enää kartassa olevien rajojen (joista monikansallinen talousjärjestelmä on jo tehnyt selvää) sisällä ikään kuin siinä olisi jotain heille ”omaa” …tunnen oloni vaivaantuneeksi, jos kaljabaarin kuolakaulus hälisee jotain suuntaani tai akatemian suopeasti maisemoitujen päivänvarjojen alla paistatteleva bulvaani kysyy minulta Kantista – ihminen tarvitsee vierautta, ei välttämättä totaalista vierautta mutta haastavaa toiseutta, joka ei pysty elämään muottiin väännetyssä yhden keinotekoisen valtakeskittymän yhteiskunnassa, vaan tarvitsee taakseen hajakeskitetyn jännitteen – vaihtakaa monokkelinne silmälaseihin, kesämökkinne siirtäkää Babadagiin ja unohtakaa Timo Soinin mairea ilme… jos niin ei käy, tästä maasta on lähdettävä muualle, jotta kulttuuri ei pakottaisi koko ajan ”olemaan kotona” keskellä banaalien itsetehostuksen mestarien tuolileikkiä.