Ytimen malleja
marraskuu 19, 2008
Mielenkiintoisia nivellyksiä eri lähteiden taustoittamana… eilen saatiin lukea uutisista (YLE), että ”maailman vanhin perhe”, toisin sanoen 4600 vuotta sitten Saksan alueella asunut, nyt luurankolöytöinä tutkittu ensimmäisenä ydinperheenä pidetty nelihenkinen väki, oli varsin tiivis yhteisö ja edelsi siten nykyistä perhemallia, joskin heidät lopulta ilmeisesti murhattiin – siitä syystä vai jostain muusta, ken tietää… samaan aikaan luin sattumalta Bengt Jangfeldtin Majakovski-elämäkerrasta Panoksena elämä (WSOY 2008) 20-luvun Neuvostoliiton seksuaalisesti ja romanttisesti varsin vapaasta ilmapiiristä (joka ilmeni ainakin marginaalisesti); ydinperhemalli kärsi rappion etenkin intelligentsian ja taiteilijoiden parissa, ja jotkut jopa pitivät konventionaalista perhemallia kapitalismin yksityisomistuksen vastineena (kun taas yhteisöllinen sekaperhe oli tietenkin analoginen kommunstiselle katsannolle), parhaana esimerkkinä tästä Majakovskin itsensä sekä aviopari Lili ja Osip Brikin muodostama kolmen kopla… he asuivat vaihtuvina vuosina eri tavoin painottuneessa perhemäisessä tilanteessa miltei kymmenen vuotta, kaikki kuitenkin alati yhdessä, erilaisia muita ihmisiä ja suhteita ympärillään, mutta ytimessä jatkuvasti kuitenkin tämä ”epäpyhä kolminaisuus”, Lili, Osip, Vladimir (he jopa painattivat 20-luvun puolivälissä uuteen asuntoon muuttaessaan yhteisen nimikyltin oveen) – keskustelu perhemalleista on sinällään mielenkiintoinen, että hajanainen yhteisö on selvästi varhaisempi (alkuperäisempi?) kehitysopillinen malli, mutta onko se inhimillisempi nykyihmiselle, sitä on mahdoton sanoa… toisaalta jos ydinperhemalli on löydettävissä Euroopasta jo yli 4000 vuotta sitten, on silläkin valtavan pitkä, kulttuurien vaihtelusta verrattain riippumaton traditionsa… kumpaakaan ei voi kuitenkaan puolustaa sellaisenaan, perustaltaan oikeampana ja aidompana – kaiketi onnellinen (enkä puhu parittelusta) ménage à trois tai jokin vastaava malli on parempi kuin katkeruutta kylvävä ydinperhe ja päinvastoin, vaikka länsimaiset tottumukset jokeltaisivat vastaan… ja Majakovskihan ampui hänkin kuulan kalloonsa, joten kohtalo ei ollut sen auvoisampi kuin surmatulla muinaisella ydinperheelläkään.