Annoyncement

joulukuu 2, 2008

Susi rajoilla telakoituu jälleen toviksi allekirjoittaneen ajautuessa matkalle Moldovasta Istanbuliin Balkanin kautta… joulun tiimoilla palaan sieltä, vietän muutaman päivän Suomessa, mutta ennen vuodenvaihdetta katoan maasta pidemmäksi aikaa, ensin kuukaudeksi Lontooseen, Hyde Parkin kulmassa sijaitsevaan huoneeseen, sitten kolmeksi kuukaudeksi Portugaliin, Coimbraan… pääasiana on saada valmiiksi ensi syksynä julkaistava esseekokoelma ja varmasti kääntääkin jotain, jos FILI suo, lisäksi syntynevät erään aamuyön puoliunessa ideoidun teoksen muistiinpanot, mutta siitä lisää myöhemmin; postiin ja maistraattiin tekemässäni väliaikaisessa muuttoilmoituksessa muuten kerroin ulkomailla oleskelun syyksi seuraavan (tätä ei kumma kyllä löytynyt valmiina listalta): “Kirjallinen työskentely ulkomailla ja ylimalkaan katkeruus sulkeutunutta suomalaista idiotismia kohtaan” – kenties lisäävät sen valintamahdollisuuksiksi muun muassa lähetystössä työskentelyn oheen… yhtä kaikki, sen kunniaksi että olen niin pitkään poissa, perustan tuonnempana uuden blogin, jossa kuvia kumartaen aion miltei joka päivä julkaista yhden kuvan ja yhden lauseen (sepitetyn tai varastetun), jotka jollain epämääräisellä tavalla kertovat jostain juuri silloin, luultavasti enemmän vertauskuvallisella kuin konkreettisella tasolla, maailmasta omiksi anastettuina; turha siis purnata, jos en selittele kuulumisiani, sitä varten blogi tapahtuu… Susi rajoilla puolestaan jatkaa asialinjalla, tänne en ryhdy sotkemaan mitään sellaista – palataan siis vuoden vaihteessa vartiopaikalle, dobro.

5 Responses to “Annoyncement”

  1. Sven Laakso Says:

    Voi kun alkaa menojalka vipattaa itselläkin.
    Pakko päästä ihan kohta jonnekin kauas pois.

    Elämä palkkaorjuutta
    lapset omakustanteita

  2. Harry S Says:

    Moi Ville-Juhani!

    Coimbra on todella mainio paikka, jos satun sinne niin kerron sinulle niin ryystetään kahvit! Mun oli tarkoitus matkustaa Portugaliin keväällä, saapa nähdä, Coimbraan tekisi mieli.

    Nauti matkasta!

    H

  3. rita Says:

    Mihin aiot Coimbrassa parkkeerata?

  4. Ville-Juhani Sutinen Says:

    Harry, ilmaannu toki paikalle – ja jos ei Coimbrassa, niin juodaan viinit jossain muualla, tarkoituksena on yhta kaikki ajan myota antaessa kulkea muuallakin Portugalissa ja sen ulkopuolella…

    Rita, enpa tieda viela – tarkoitus olisi vuokrata huone / asunto puoleksi vuodeksi yhdessa paremman puoliskon kanssa… onko mitaan vinkkeja / yhteyksia)?

  5. rita Says:

    No, en kyllä tiedä vuokrattavista asunnoista, kannattaa kysyä kaupoista, siellä tietävät parhaiten: suusta suuhun kulkee tieto sielläpäin. Joku vanha senhora saattaa kaivata vuokralaisia… (Tosin niissä on sitten kestämistä.)

    Tosin voit kysyä vinkkejä eräältä Coimbrassa asuvalta runoilijatutulta: j.rasteiro@gmail.com. Ehkä hän tietää vuokrahuoneistakin.

    Tosin ei hostelitkaan mahdottoman kalliita ole: Flor de Coimbra ihan siinä keskustassa velottaa parikymmentä euroa yö, ja samanhintaisia/halvempia paikkoja on lähistöllä. Jos olette pidemmän aikaa, kannattaa neuvotella taksasta.

Leave a Reply